| |
 |
26.06.2010
HYVÄÄ JUHANNUSTA!!!
Tytöt lähdössä juhannusaattona keikoille Katjuksen mega- ja mun vähän minimmät paplarit kutreilla komeilemassa!
Bussi on startattu ja autojen koneet käynnistetty.
On aika Suomen suven keskiyönjuhlan ja sitä D-team vietti keikkaillen niin Kauhavan hulppeilla lennoston juhlilla kuin Kyröskosken suurlavalla hienoon perinteiseen tapaan.
HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!! LUE LISÄÄ
|
 |
11.06.2010
OLI KESÄKAUDEN AVAUKSEN AIKA. Joillakin se oli Suomen lämmössä- toisilla Rodoksen auringon alla
OSA 2
Viime aikaiset tapahtumat sijoittuvat Rodoksen saarelle
Juttua tuntui riittävän siinä määrin, että päätin laittaa tarinan kahteen osaan.
Kun ikkunan takana väijyy Suomen alkukesän sameankolea ilma, on aurinkoiset kuvat ihan paikallaan.
Joten siis vuorossa osa 2. LUE LISÄÄ
|
 |
10.06.2010
OLI KESÄKAUDEN AVAUKSEN AIKA. Joillakin se oli Suomen lämmössä- toisilla Rodoksen auringon alla
OSA 1
Tällä kertaa valitettavasti joukkue oli pienempi. Matka ei kuitenkaan jäänyt tekemättä, vaikka viime aikaisten olosuhteitten takia tuntui erityisen vaikealta lähteä. Ei olisi ollut reilua jättää sovittua reissua väliin. Ihan siskoni ja samoin Yannis Romeoksen takia ja vanhan Danny-teamin ystävyyden nimissä.
Totta puhuakseni, jotenkin sitä kaipasi kovasti aurinkoa, lämpöä ja lepoa.
Takana oli varsin rankka viikko koto Suomessa ja tuntui, että uupumus oli jotenkin syvällä sisimmässä. LUE LISÄÄ
|
 |
07.05.2010
Paheellinen perjantai
No, hohhoijaa! Sade vaan rummuttaa ikkunaan ja pilvet näyttävät suorastaan riippuvan harmaana taivaalla kuin kalseankostea vanuttunut sarkakangas.
Kello hätyyttelee puoltapäivää ja päivävapaata on vielä kosolti jäljellä. Kävelylle!
Jostain syystä ajatus ei kauheasti houkuttele. Mitä jos vaan jäisikin sisälle ja lukisi vähän... pieni piipitys kuuluu jossain nurkkauksessa aivolohkoa. Nyt ei auta! Ylös, ulos ja lenkille!
Pujahdan verkkareihin ja sujautan juoksukengät jalkoihini. Musakkia luureihin siivittämään menoa! LUE LISÄÄ
|
 |
29.04.2010
Hauskaa Vappua!
"Tartu Mikkiin"...
Huomenna...
Tellussa.
Kääk!
Tiukka kisa alkakoon! LUE LISÄÄ
|
 |
07.04.2010
Mikä ihana viikonloppu Fiskarsin "Wärssyssä", Wärdshusissa!
*Menu
Alkuruokana päivän keitto, fenkolikeittoa.
Pääruoaksi kuhaa hummerikastikkeella ja basilikasitruunakakulla ja lopuksi kolmen suklaan jälkiruoka sekä espresso
Ruoan kanssa ehkäpä Burgans Albariñoa tai sitten Sancerrea.
Vai olisiko se maistelumenu sittenkin hyvä...tai blini???
Niin, olisihan se voinut noinkin mennä, mutta...
*Menu
Alkupaloina kuulumisten vaihtamista, taloksi asettautuminen
Pääateria, tarjoilemista, lumen kolausta sekä yleistä puuhailua jutustelulla höystettynä
jälkkärinä viininmaistajaiset ja lisää jutustelua vahvalla aromikkaalla musiikkilla liekitettynä.
***
yöpala, "phanton of the tv" LUE LISÄÄ
|
 |
02.04.2010
Aprillii, syö sillii, juo kuravettä päälle!!
Tänään on siis huhtikuun ensimmäinen.
Allekirjoittanut sai sen tuta ihan konkreettisesti. Tosin niin muutama muukin. LUE LISÄÄ
|
 |
17.03.2010
Mansikkapaikan nauhoitukset
Vain tuokio sitten tulin YLE:n studiolta Mansikkapaikan nauhoituksista.
Penkille Mikko Kuustosen haastatteltavaksi istahtivat Danny ja Kuusamon Kari (mm.vuoden -84 Euroviisujen "Fantasiaa" -kipaleen säveltäjä).
Katjuksen kanssa lauloimme rauhallisen ja surumielisen Dannyn hitin East Virginian. LUE LISÄÄ
|
 |
01.03.2010
Sekametelisoopaa Teneriffalta Suomen arktisille leveysasteille
Vain muutama päivä sitten kaivettuani auton hangen uumenista ulos ja tuiskahdettuani siinä lumen luonnin tuoksinnassa melkein nenälleni kelasin mielessäni, miten #*§#%??* kauan sitä muka taas tuli oltua poissa.
Nooo...muutama päivä. Teneriffalla tovi ja sitten taisin mennä suoraan töihin. Niin että kait ihan vaan muutama päivä. Hitsipilli! Niin se aika liitää!
Välillä ihanassa auringossa vain muutaman lentotuntimatkan päässä, seuraavaksi jäiden saartamana pitkien päivien oravanpyörässä ja lopuksi lumen vankina...
tai ainakin auto... mutta yhtäkaikki, onko ihme, että ajantaju toisinaan häviää. LUE LISÄÄ
|
 |
26.01.2010
Kiitos Kooma, kiitos ystävät!
Lauantai-ilta klo 21.00 ja laiva lähestyy satamaa. Jäät rouskivat hienoisesti laivan keulan alla, mutta antavat myöden ja taipuvat lopulta laivan elopainon ja taitavan ohjauksen edessä.
Kassi on pakattu ja olen valmiina lähtöön. Kyyti odottaa terminaalissa. LUE LISÄÄ
|
 |
23.01.2010
Keikoilta laivoille ja laivalta keikalle...vai miten päin se menikään...?
Viime viikot ovat vierähtäneet kuin siivillä vai pitäisikö todeta laineilla. Tuntuu, että olen siirtynyt lähinnä laivasta laivaan. Sen lisäksi, että ollaan oltu keikoilla Expressenillä ja Nordlandialla, olen myös siinä välissä ollut (niinkuin nytkin)laivalla töissä tekemässä omat työvuoroni... LUE LISÄÄ
|
 |
28.12.2009
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA ! -HAAVEISTA TOTTA
Vuosi 2009 hiipuu vähitellen pois ja alkava vuosi 2010 häämöttää vääjäämättä edessä. Eikä se ole välttämättä huono asia ollenkaan.
Täytyy hetkeksi oikein pysähtyä, vetää henkeä ja kääntyä katsomaan, miten kulunut vuosi on keikkunut eteenpäin. Tuokion kriittisen itsetutkiskelun jälkeen on vaan pakko todeta, että olo on yhä kaikinpuolin sees. Se on varsin hyvä merkki, vaikka arvostelijoita aina riittää, itsensä pahin arvostelija lienee itse.
Viimeisen vuoden aikana sain aikaiseksi joitain asioita, joita sunnittelinkin...tai nöyrästi todettuna, toivoin hiljaa salaa mielessäni. LUE LISÄÄ
|
 |
09.12.2009
Vielä ehtii mukaan pikkujouluilemaan rokkiakatemian hengessä!
Tämän viikon perjantaina ja lauantaina koittavat tämän vuoden viimeiset Rock Akademy-showt Vantaan Flamingossa.
Tapahtuman taltionti 12. päivä! LUE LISÄÄ
|
 |
24.11.2009
Rodoksen Ahtin pyörityksessä
Katselin juuri omia nettisivuja ja huomasin, että "oho" taasen on mennyt kolme kuukautta siitä, kun viimeksi rustasin sanoja virtuaalipaperille ja heittäydyin tarinan tyngän vietäväksi.
Tällä hetkellä istun hytissäni. Työviikko käynnissä. Rantauduttiin tunteroinen sitten. Turaan koneen äärellä ja selaan kuvapankkia läpi. Jo vain! Kun vähän kaivelee, niin johan rupeaa löytymään tarinaa ja kuvaa, jos minkälaista.
Silmiini osuu kuvasarja Rodokselta. LUE LISÄÄ
|
 |
27.08.2009
Talkoilla sekin urakka taittui
Muutama sataa neliötä hyllytilaa. Tavaraa silmän kantamattomiin niin pituus- kuin leveyssuunnassa: esiintymisvaatteita eri vuosikymmeniltä, juuri niin hienoja paljettikankaita ja mielikuvituksellisia härveleitä, kuin ajatella voi, tekniikkaa 60-luvun kirjoituskoneesta eilispäivän äänityslaitteisiinja kaikkea siltä väliltä. Kansioita, miljoonia papereita ja nuotteja, soittimia, erilaisia, ihan oikeesti mitä vaan... LUE LISÄÄ
|
 |
23.08.2009
Elvistellään
Kun sunnuntaiyönä kuuntelin sateen ropinaa ikkunaan ja tuulen oksien paiskomista mennen tullen (pahus, huvikseenko se jaksaa möykätä ja pitää ihmispoloja valveilla), kirvelevän pettymyksen tunteen myötä oli pakko myöntää, että kesä oli hiipumassa pois ja syksy teki tuloaan.
Miten se kesä meni taas niin vilahtaen? Musta tuntuu, että ei ehtinyt sanoa kuin "ui ja ai" ja jo viimeisen alkavan tavun myötä aurinko päätti vetäytyä piilosille.
Ei mun oikeastaan pitänyt mistään ilmoista ja säistä ruveta kirjoittelemaan-"On ilmoja pidellyt"-tyyliin, mutta mua pisti niin vihaks, kun aamulla aloitin tätä juttua harmaan taivaan pönöttäessä kaikkialla vuodattaen jatkuvaa vetistä vuodatustaan. Totaali-inspiraatio vaihtui hyvin pian totaali-innottomuudeksi ja juttu katkesi lopulta lyhyeen kuin kanan lento jääden ainoastaan parin lauseen kyhäelmäksi.
Iloista oli, että onneton aloitus sai kuin saikin jatkoa myöhemmin, kun aika ja paikka lopulta kohtasivat, kotona, rauhassa.
Ajatuksenani oli tehdä vielä pieni pyrähdys Suomen suloiseen suveen ja kirjoittaa varmasti yhdestä olenaisimmista siihen kuuluvista asioista, nimittäin kesäteatterista ja eräästä ilasta Turuus kera Jussi Raittisen ja Ossi Ahlapuron. LUE LISÄÄ
|
 |
11.08.2009
Skorpioni tuli huoneeseen keskellä Tuuria
Tapahtumat sijoittuvat runsaan viikon taakse Miljoonarokkiin. Huolimatta sateesta, märkyydestä ja kylmyydestä, oli tapahtuma elämys ja yleisö ihana jaksaessaan katsoa esiintyjiä jammaillen ja kuunnellen mukana. LUE LISÄÄ
|
 |
25.07.2009
Miljoonarokissa tapahtuu
31.7.2009 uusi show lävähtää Tuurin lavalle ja sitä varten on harjoiteltu ja valmistauduttu.
Studiolla ollaan vietetty aikaa niin musiikillista kuin muutakin materiaalia läpikäyden. LUE LISÄÄ
|
 |
24.03.2009
Vielä virtaa...
Edessä yh-dek-sän-sa-taa kilometriä ja muutama tunteroinen takapuoli puutuu-istumista. Lappi kutsuu! Jee!
Bussissa valmiina lähtöön.Bussi hörähtää käyntiin ja rullautuuu vaappuen tielle. Matkaan!
Olo on taas jotenkin runollinen. Ööööh...dodiii. Mitäpä tuohon nyt sanoisi. Mitäpä sitä estelemäänkään. Antaa mennä vaan; maiseman viedä ja mielen liitää... LUE LISÄÄ
|
 |
26.01.2009
Rottamaisesta vuodesta härkämäiseen, siinä sivussa "kärpäsenä kuuhun".
Dodiin. Se on uusi vuosi ja uudet kujeet.
Enkä oo yhtää myöhässä ainakaan kiinalaisen horoskopin mukaan...tai no päivän.
Niinhän siinä kävi, että (radikaalien?)muutosten rotan vuosi jäi taakse ja tasaisempi härän vuosi alkoi. Tuntuuko nyt tänään erilaiselta? Höööö....noh, nukuin kyllä hyvin ja tällä kertaa EN herännyt ylen aikaisin. Joten joo...se on pakko johtua VAIN ja AINOASTAAN uudesta alkaneesta härkämäisestä vuodesta...tai miten se nyt meni? LUE LISÄÄ
|
 |
21.07.2008
Esiintyminen Nahkahousuissa
Nahkahousut...
Mistä on Nahkahousut tehty?
Vihreistä tötteröhatuista, polvipöksyistä, huumorista, hyvästä meinigistä ja musiikista.
Siitä on Nahkahousut tehty.
Kuva on otettu vapunpäivän keikalta.
Ylinnä kuvassa juuri meneillään Bluffon ja Varpun hempeä duetto. LUE LISÄÄ
|
 |
18.07.2008
"VIHTOIN JA VIIMOIN"
Tietenkin...Pitihän sitä otsikkoa kuitenkin vääntää ja kääntää johonkin suuntaan. En vaan pystynyt antaa olemaan. Eihän normaali otsikko ollut enää hyvä, kun Katjalla kävi sama mielessä ja kummaltakin pääsi helpottunut huokaisu, että "vihdoinkin" tuli päivitettyä sivujen kuva-arkistoa.
Viime sunnuntai oli kyllä ihan kaunis...vihdoista tai saunasta en päässyt nauttimaan ja viimat saivat antaa vielä odottaa itseään, toistaiseksi, onneksi.
Kuvassa Tero työn touhussa. LUE LISÄÄ
|
 |
02.04.2008
”Hutketta pyttyyn”
Jälleen kuin lastu lainehilla...
Kirjoitin juttuni puolitoista viikkoa sitten töissä laivalla (missä siis jälleen). enkä sen jälkeen ole sitä halunnut enää lukea. Kuvien takia juttu osittain viivästyikin; ne luonnollisesti olivat kotona ja vasta vapaapäivän koittaessa, pääsin käsiksi valokuviin.
Juttu voi jossain määrin sisältää vanhaa tietoa, mutta tänään se on kuitenkin hyvinkin ajankohtainen; vain hetki sitten oli Jyrki Hämäläisen siunaustilaisuus.
Tuohon siunaustilaisuuteen mulla ei ollut valitettavasti mahdollisuutta osallistua.
Onnellista on kuitenkin, että laiva saapuu illalla niinkin ajoissa satamaan, että ehdin mukaan kera muiden muistelemaan Jyrkiä... LUE LISÄÄ
|
 |
05.02.2008
Jää hyvästi Pepi!
Pitkäaikainen rakas ystäväni siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.1.2008 vaikean sairauden murtamana, lähes vuoden taisteltuaan. LUE LISÄÄ
|
 |
09.01.2008
Hae tyyppi kuvasta! Tarkemmin sanottuna, hae mut kuvasta.
Peruukki päässä, kerrosvaatetusta, normaalia lavameikkiä enemmän meikkiä ja Diana Ross, ainakin melkein, seisoo sun edessäsi! LUE LISÄÄ
|
 |
08.01.2008
radioteatterityöskentelyä
"Männä vuosi" heilui ja kulki hyvinkin vaihtelevissa merkeissä.
Paljon hyvää kuitenkin jäi haaviin ja mm. siitä syystä seuraavat uutiset. LUE LISÄÄ
|
 |
07.01.2008
Heippa ystävät!
Hyvää Uutta Vuotta 2008 ja tervetuloa sivuilleni! Lokakuussa 2007 sain luottamustehtävän levy-yhtiöltäni kertoa äänitteelle tarinan joulupukin tärkeimmästä salaisesta avustajasta, Tonttu Torvisesta. LUE LISÄÄ
|
 |
02.01.2007
Hyvää Uutta Vuotta kaikille !
Kiitoksia vuoden 2007 keikoista, kommenteista, kukista ja bailauksesta. LUE LISÄÄ
|
10.11.2006
Viime aikojen tunnelmia
Niinpä niin...
En tiedä, mikä puuska jälleen iski.
Kävin mielessäni läpi viime aikojen tapahtumia, ihan mustaa valkoisella ja sain sen jopa ihan tänne sivuille asti.
Nyt varmaan uskaltaa kurkata jo kysymyspalstallekin. LUE LISÄÄ
|
 |
09.11.2006
Jane Iredale- Pauliina Laramee
Meikkifirmoja on tänä päivänä niin kovin monia, että kauppaan mentäessä voi iskeä paniikki ja runsaudenpula. Mitä sitä nyt ottaisi?! Mainokset lupaavat yhtä hyvää ja kahta kaunista…ainakin kauniimpaa jälkeä. Joskus lupaukset jää lunastamatta, ainakin jos meikit jää ostamattomina kaupan hyllyille.
En tiedä miten asiaa kuvailisi, mutta aika kohdallaan olisi sanoa, että oli varsinainen onnenpotku, kun Pauliina Laramee suostui yhteistyöhön meidän tyttöjen kanssa ja päätti ruveta sponsoriksemme. LUE LISÄÄ
|
13.10.2006
Terveiset Rodokselta kaikille !
On turha kuvitella, että olisi jotenkin erityinen. On vaan ajateltava niin. Jos antaisi muiden ihmisten kommenttien olevan ohjenuorana elämälle, voisi oma minäkuva olla hyvinkin vääristynyt ja voisi yhtähyvin samaa hengenvetoon iskeä ”hanskat tiskiin”.
Päätin vetäytyä kuoreeni ja aloittaa ”hiljaiselon”. En kirjoittanut sanan sanaa, en riimin riimiä, ainakaan julkisesti. Syitä on monia ja ei yhtään. Toisinaan asia kovasti painoi mieltä. LUE LISÄÄ
|
 |
01.05.2006
Hauskaa vappua ja aurinkoista kevään alkua
Ajattelin on vihdoin ja viimein aika antaa kyytiä "Hiihtolomalle" ja todeta, että kyllä se kevät sieltä tulee, vaikka se vähän keikkkuen kävisikin.
Halusin toivottaa kaikille oikein hauskaa vappua ja aurinkoista kevään alkua! LUE LISÄÄ
|
 |
26.02.2006
Hiihtolomaviikko
Hiihtoloma melkein jo takana, joka meni vähän muissa kuin talviurheilun merkeissä.
Oli yhtä sun toista tekemistä, mutta eritoten valmistautuminen torstain yksityisbailuihin (varmaan tiedättekin jo, että kyseessä oli Seiska-lehden pippalat) lohkaisi aika paljon energiaa ja aikaa. LUE LISÄÄ
|
17.02.2006
Päivien viemää
Keikkoja,
koulua
ja jotain siltä väliltä.
(Piti saada täytettyä tää ingressi-boxi.
Hyvinhän se näemmä täyttyi Ü) LUE LISÄÄ
|
18.01.2006
Yksi, kaksi , kolme...rakastumisen filosofoinnista arpaonneen
Viikonloppu meni varsin hauskoissa merkeissä. Jo torstaina Isabella täyttyi iloluonteisista ja bailaavista kaikenikäisistä ihmisistä. Meininki oli jälleen mahtava, joka huipentui lauantai-illan settiin. Danny tuntui olevan vedossaan ja ns. perinteisen lisäksi kuultiin myös uutta, improvisointia, jossa koko remmi heilui hulluna mukana ja pojat soitti sormet vipeltäen.
Lisäksi shown yhtenä erityisvieraana lavalla nähtiin ja kuultiin myös Jockum Boyersia alias Jerryä rokkaamassa "Flip, flop and fly":ta. Huisi joraustyyli! Hyvä Joc...Jerry!
Esiintymisen jälkeen menee aina tovi ylikierroksilla. Keikan jälkeen mulla on usein tapana seisoa lämpimän suihkun alla tovi ja jos iltapalaan on mahis...niin mahtavaa. Laivalla on se etu, että kaikki on niin lyhyen matkan päässä ja messiin voi mennä milloin vaan. Niin lauantainakin, perinteisen suihkun jälkeen käppäilin messiin iltapalalle. Iltapalan lomassa käytiin läpi illan tapahtumia ja jutusteltiin niitä näitä.
"Kotiuduttuani" jälleen hyttiin iskin pyjaman niskaan ja kaivauduin peiton alle. Tänä iltana katsoisin leffaa niin kauan, että uni lopulta tulisi silmään. Voihan toisaalta käydä niinkin, että tajuntaan taasen pulpahtaa jokin lentävä ajatus, josta rönsyää juttua ja jutun juurta, kuten on seuraavan jutun kohdalla käynyt... LUE LISÄÄ
|
07.01.2006
Yx yön stroori
Kaikista Rodos ja Espanjan matkoista lienee liikaa aikaa. Niistä on puhuttu ja niistä on kerrottu kaiketi jo ihan tarpeeksi.
Tärkeintä on, että ystävät jää...
kuten erityisesti uudestavuodesta.
Erityisen rakkaat kiitokset teille kaikille, jotka ovat kestäneet mua.
Kiitokset Marjalle, Patricille ja Mikolle Fiskarssiin uudenvuoden hienoista järjestelyistä.
Laiton vaan yhen jutskan jolla ei o mitään tekemistä minkään kanssa...
Se on vaan yksi niistä monista raakkaamattomista stooreista yön tunteina kirjoitettu...
Ja aatelkaa...niintä on ihan kauheen monta...ideologiaa täynnä ja kieli poskella Ü LUE LISÄÄ
|
 |
24.12.2005
Jouluntoivotus
Heippa kaikille kivoille ihmisille!
Siivoukset vihdoin tehty ja kalkkunakin paistettu.
Pääsee vihdoin rauhoittumaan; oon ollut tien päällä sitten viime Joensuun keikan.
Yhdellä näillä reissuillani eksyin Lucia-neidoksi, mikä oli suuri kunnia ja sai mielen herkistymään. Tuntui niin hyvältä, kun näki, että pystyi ilahduttamaan jotakuta.
Näin jouluna haluan toivottaa kaikille samaa...valoa pimeyteen ja onnellisuutta elämään.
Rakkaudella, Varpu LUE LISÄÄ
|
 |
27.11.2005
Pieni Matkakertomus-Aikamatka tien päällä Osa 3
Aikaa takana ja kilometrejä kanssa- joku vempele taas kiitää takapuolen alla ja on pakko pysähtyä, kun jokin muu huolehtii liikkumesta johonkin suuntaan.
Kun kirjoittamiseen makuun pääsee, ei se lopu ihan justiinsa.
“Eihän tälläistä kirjoitushirmua lue kenkään!”, hokasin lukiessani yhteen pötkilöön tungetusta tekstivilinästä. Päätin laittaa pähkäilyni osiin. Nyt kolmas osio menossa.
Lentokoneessa yhä ollaan, mut mikään ei estä ajatuksen aikamatkailua.
Rodoksesta jäi nimittäin sen verran paljon kertomatta, että en malta olla palaamatta sinne. LUE LISÄÄ
|
 |
27.10.2005
Pieni Matkakertomus-Aikamatka tien päällä Osa 2
Aikaa takana ja kilometrejä kanssa- joku vempele taas kiitää takapuolen alla ja on pakko pysähtyä, kun jokin muu huolehtii liikkumesta johonkin suuntaan.
Istun siis yhä lentokoneessa matkalla Rodokselta Helsinkiin miettien viime aikaisia tapahtumia.
Tällä kertaa olen ajatuksisani ajautunut Raumalle, Danny-musikaalin ensi-iltaan. Näytelmä näyttää vääjäämättä kulkevan kohti loppuaan. Sniff! LUE LISÄÄ
|
 |
26.10.2005
Pieni Matkakertomus-Aikamatka tien päällä Osa 1
Aikaa takana ja kilometrejä kanssa-
joku vempele taas kiitää takapuolen alla ja on pakko pysähtyä, kun jokin muu huolehtii liikkumesta johonkin suuntaan. LUE LISÄÄ
|
 |
18.09.2005
Torstai- Kummellinen päivä (D'Voices -kuva, Antti Puustinen, 15 v.)
Jos vaikka päivät omalta osin ovat hurahtaneetkin musiikkipuuhissa, opetushommissa ja yleismiesjantusena remppapuuhissa, eilen (siis to:na) koitti jälleen hieno hetki, jolloin sai huomata, mitä Islanders, D’Voices ”plikat” ja Danny ja tietty koko Kummelin pojat poppoineen voivat yhdessä saada aikaan. LUE LISÄÄ
|
 |
28.08.2005
Saanko esitellä musakkiystäväni, Harri, Hatsa, Holopaisen
Vaikka D-team tuntuukin jo melkein kuin toiselta perheeltä, on sen ulkopuolellakin elämää, tärkeitä ihmisiä, kivoja yhteistyökumppaneita. Tässä yksi heistä.
Saanko esitellä maailman sydämellisimmän ihmisen, parhaan ystävän ja yhteistyökumppanin, joka ihmisellä olla ja voi, Harri, ”Hatsa”, Holopaisen.
Lähes koko edellinen viikko –lukuun ottamatta viikonlopun keikkoja- ja osa seuraavasta viikosta meni Turussa, musahommissa.
Voi sanoo, että oon odottanut kuin ”kuuta nousevaa”, että päästäisiin Hatsan kaa jatkamaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. LUE LISÄÄ
|
 |
15.08.2005
Kuvamateriaalia kaivataan
Lennu oli ja meni.
Tulossa "ihan mitä vaan"-videokuvausprojekstista(valokuva kuvauksista), sekä juttu "maailman sydämellisimmästä ihmisestä"
Uusi päivä ja uudet kujeet ja toivottavasti "OIKKE PALI KAIKKI KIVEI KUVEI TEILT"! LUE LISÄÄ
|
04.08.2005
Kirjaan päivää, eilistä OSA 6
Ei oikeesti taas jaksa alustaa juttua päiväkirjaprojektistani, Lennusta...
tai olkoon nyt sitten ihan mikä sitä huvittaa.
Siis Lennu. LUE LISÄÄ
|
 |
02.08.2005
...päivää kirjaa, mä OSA 5
Se oli eräs torstai, tarkemmin ajatellen torstai-ilta 21.7, kun matkasin jälleen kohti kotia jälkeen työrupeaman. Junassa istuessani ja pohtiessani ”syntyjä syviä” väsyneissä aivoissani virisi ajatus nettipäiväkirjasta. Päiväkirjani nimeksi päätin laittaa Lennu. LUE LISÄÄ
|
 |
24.07.2005
Viikko elämästäni...päivää kirjaa, mä OSA 4
Torstai- iltana matkasin jälleen kerran kotia kohti ja istuin junassa pohtien viime aikojen tapahtumia.
Huomasin, miten aikaa on tuhraantunut liian paljon ja liian kauan muissa askareissa ja maailman nurkkia kolutessa, että sana ”nettiuutiset” alkoi tuntumaan itsestänikin jo melkein utopialta.
Väsyneissä aivoissa virisi ajatus päiväkirjaideasta.
Päiväkirjani ristin "Lennuksi". Miksikö?
Ihan muuten vaan. LUE LISÄÄ
|
23.07.2005
Viikko elämästäni...päivää kirjaa, mä OSA 3
Torstai- iltana tapahtui seuraavaa.
Matkasin jälleen kerran kotia kohti ja istuin junassa pohtien viime aikojen tapahtumia.
Huomasin, miten aikaa on tuhraantunut liian paljon ja liian kauan muissa askareissa ja maailman nurkkia kolutessa, että sana ”nettiuutiset” alkoi tuntumaan itsestänikin jo melkein utopialta.
-"Niin kiire ei saisi olla, ettei edes kahta lausetta pystyisi joka päivä kirjoittamaan".
Väsyneissä aivoissa virisi ajatus päiväkirjaideasta. Jotenkin idea tuntui hyvältä ja päätin kirjoittaa…joka päivä…edes kaksi lausetta…ainakin viikon verran…aikuistenoikeesti…lastentotuudenmukaisesti.
Päiväkirjani ristin "Lennuksi". Miksikö?
Ihan muuten vaan. LUE LISÄÄ
|
22.07.2005
Viikko elämästäni...päivää kirjaa, mä OSA 2
Jälleen on maailma vienyt neitoa pitkin ja poikin maitse ja vesitse.
Aikaa tuhraantui liian paljon ja liian kauan muissa askareissa ja maailman nurkkia kolutessa, että sana ”nettiuutiset” alkoi tuntumaan jo melkein utopialta.
Eilen istuessani junassa jälleen kerran matkalla kotiin päätin vihdoin tehdä jotain asian suhteen. LUE LISÄÄ
|
21.07.2005
Viikko elämästäni…päivää kirjaa, mä OSA 1
Jälleen on maailma vienyt neitoa pitkin ja poikin maitse ja vesitse.
Aikaa on tuhraantunut liian paljon ja liian kauan muissa askareissa ja maailman nurkkia kolutessa, että sana ”nettiuutiset” tuntuu jo melkein utopialta. LUE LISÄÄ
|
 |
30.05.2005
Kim Brown ja ystävät Tavastialla ma 30.05.2005
Maanantaina 30.05.2005 järjestivät Kim Brownin läheiset sekä muusikkoystävät konsertin Tavastialla.
Esiintyjinä olivat Pepe Willberg ja Danny (kuvassa, Kim Brown keskellä) Topi Sorsakoski ja Agents, Anna Hanski, Freukkarit, Pave Maijanen, Menneisyyden vangit sekä D'Voices. Juontajana Lasse Norres. LUE LISÄÄ
|
 |
28.05.2005
WANTED: Miespääosan esittäjä
Tarkoituksena oli löytää miespääosan esittäjä Varpun "Ihan mitä vaan" -musiikkivideoon.
"Kyllä tukkilahdenkadulla töyssyjä riittää" on sen sijaan kertomus värikkäistä vaiheista projektin takana.
Musiikkivideon kuvaukset tapahtuvat Fiskarssin idyllisessä maisemassa Wärdshussin upeassa hotellissa kera ammattitaitoisen ja iloisen ryhmän.
"Tästä ei voi tulla muuta kuin hauskaa...", toteavat kuvaaja Kimmo Toivola ja tuottaja Hanna Nygren lähes yhteen ääneen.
Lähes koko tiimi on koossa, yhtä lukuun ottamatta... LUE LISÄÄ
|
 |
29.04.2005
Varpu PR-keikalla Tampereella
Varpun on levynjulkistamiskiertue on edennyt Tampereelle ! LUE LISÄÄ
|
 |
27.04.2005
Varpu Vapputunnelmissa MTV3 klo 18.30 ! Katso !
Kymppitonni jatkaa MTV3:lla keväällä 2005 tuttuun tapaan Riitta Väisäsen juontamana. Varpu käy arvuuttelemassa ajatuksiaan hulvattomaan tyyliinsä.
MTV3 Lauantaina 30.04 klo 18.30 LUE LISÄÄ
|
 |
25.04.2005
Varpu valloitti
Varpu kävi esittämässä Sunnuntaina 24.04 uuden singlensä " Ihan mitä vaan " TV2:sen hittiohjemassa. LUE LISÄÄ
|
 |
03.03.2005
Varpun uusi single ulos viikolla 12
Varpu on työstänyt valmiiksi uuden singlensä
" Ihan mitä vaan ".
Julkaisu tapahtui viikolla 12 ja herätti ennakkoon huomattavaa mielenkiintoa mm. radioasemien musikkivastaavien joukossa. LUE LISÄÄ
|
 |
16.02.2005
D'Voices ei selvinnyt jatkoon Euroviisuissa
D'Voices ryhmä antoi, vastoin tyttöjen normaalia esitystapaa, hillityksi ohjatun Euroviisunäyttönsä perjantaina 11.2.2005 TV2:lla Imatralta suorana televisioiduissa viisukarsinnassa. LUE LISÄÄ
|
| |
Viimeksi päivitetty 25.07.2010 klo 10:23
|
|
|