21.07.2005

Viikko elämästäni…päivää kirjaa, mä OSA 1

Jälleen on maailma vienyt neitoa pitkin ja poikin maitse ja vesitse.
Aikaa on tuhraantunut liian paljon ja liian kauan muissa askareissa ja maailman nurkkia kolutessa, että sana ”nettiuutiset” tuntuu jo melkein utopialta.

Viikko elämästäni...päivä kirjaa, mä


Istuessani jälleen kerran junassa matkalla kotiin päätän vihdoin tehdä jotain asian suhteen.
Niin kiire ei saisi olla, ettei edes kahta lausetta pystyisi joka päivä kirjoittamaan.

Tyttövuosien päiväkirjavaihe on jotenkin jäänyt väliin ei sopivana ”poikatyttö”- ajattelulle, mutta nyt ajatus tuntuu jotenkin oikealta.
Joka päivä…edes kaksi lausetta…ainakin viikon verran…aikuistenoikeesti…lastentotuudenmukaisesti.


21.07.2005 klo 23.30

Vetomatkalaukku ja kassit makaavat keskellä eteisen lattiaa.
Potkaisen puukengät jalasta. Väsyttää niin vietävästi ja tekisi mieli vaan heittäytyä makaamaan pitkin pituuttaan itsekin eteisen lattialle. Ei auta. On saatava itsensä liikenteeseen.

Jääkaappi.
Kanamunat eivät vielä vanhentuneet, sen sijaan sinihome- ja parmesanjuusto on pakko lopulta heittää kompostin hoidettavaksi.

Iltapesu.
Viisarit hipoo uhkaavasti kahtatoista yöllä. Naapurit ei tykkää. On pakko käydä suihkussa. Ihossa nahkea tunne.
Vesi valuu lämpimänä pitkin ihoa puhdistaen ja kireyttä mukavasti laannuttaen. Ajatus virtaa.


-Mun päiväkirjan nimi on ”Lennu”. Se kuulostaa symppikseltä. Sana ”päiväkirja” ei oo niin kiva. Se tuntuu persoonattomalta ja kasvottomalta.
Jopa rakkaaksi saatan Lennua kutsua.



Heip Lennu!

Kello käy jo kahta. Pitäis kaiketi iskee jo kärsä tyynyyn, mutta aattelin kertoa kuiteski viime kuulumiset.
Tulin tovi sitten kotio. Pientä häslinkiä koko päivän. Ihmisiä oli laivalla aikast paljon ja tuntui, että lapset oli todella levottomia tänään. Itkua ja väsymyksestä aiheutunutta känkkäränkkäilyä. Muuten meni päivät kivasti ja nopeesti. Kiva kokoonpano ja vaihtelevat päivät, ei kauheesti voi sen enempää pyytää+ kaikenlisäx oli mahdollisuus nähä yx hyvä ystävä pitkästä aikaa.
Peruutin yhen tapaamisen tänään. Meni liian myöhäseen, joten en ”pystynytkykeneen”. Ei ollut kauheen sosiaalinen olo kaiken sosiaalisuuden jälkeen, vaikka kuitenkin olisi ollut joteskin kiva olla jossain muualla kaiken "häpiän" jälkeen. Ehkä järki voitti kuitenkin, lepo lienee parasta (miten haistattaa joskus pitkät sille aivoja ja tunteita runnovalle ylen ärsyttävälle järjelle??). Plääh.
Tässä vielä valveilla ollaan, vielä ja kuitenkin.
Huomenna ei keikkaa. Aatte! Se tarkoittaa, että mulla on yx vapaapäivä. He!
Aamusella pitäis käydä kiinni mun vanhoihin biiseihin ja jatkaa niitten läpikäymistä.
Pystynkin ja kykenenkin

Hyvää yötä, rakas Lennu   TAKAISIN





 
Uutiset
Biografia ja julkaisut
Kuvat ja videot
Keskustelupalsta
Linkit

Everlast Hoitola Aikaa Sinulle Paavo Savander Oy Eurokangas



NIMESI

KYSYMYS

EMAIL



LÄHETÄ KYSYMYS

Viimeksi päivitetty
06.09.2010 klo 02:56