30.06.2012

Kesäkuusta elokuuhun ja jotain siltä väliltä

Jatketaan siitä, mihin viimeksi päästiin. Vai päästiinkö mihinkään suuntaan...

Kuten hyvät lukijat tulette huomaamaan, on allekirjoittanut hyvään vauhtiin päästyään kuitenkin juuttunut kesäkuun tietämille, mutta siitähän ei voi syyttää kuin onnetonta kesää? Vai mitä?

Tällä hetkellä kun kirjoittelen loppuun tätä juttua, ollaan jo elokuun lopun tietämillä. Aurinko paistaa lämpimästi. Ilmassa aistii kuitenkin koleutta ja ihmettelen, mihin se kesä oikein jäi ja mihin se meni. Ohittiko se meidät kokonaan ja matkalla jonnekin vain hetken pyyhkäisi ja maalaili maisemaa?

Se niistä pohdinnoista ja runoiluista. Jatketaanpa me vuorostamme matkaa... tai oikeastaan palataanpa ajassa taaksepäin. Ajattelin, etten kuitenkaan nyt heitä menemään tehtyä tekstiä vaan jatkan sitä hiukan. Nih!
Tehdään taas pieni aikamatka. HI! :)

Katsotaas, mihin osutaan. Hmmm...

Olemme näemmä matkalla Lontoon The Double -leffan kuvauksista takaisin Suomeen. Katja ja Danny istuvat vähän toisaalla ja jokainen "turaa" joitain omia juttujaan tahollaan. Taitaa olla kaikilla koneet nenän edessä. Istun kuin tatti tuolissani ja pinnistän, että jaksaisin kirjoittaa. Alkoi nimittäin lentokoneen loistavan gourmet-annoksen jälkeen aivan armottomasti nukuttamaan...
"Kahvia?" "Loistavaa, kiitos!" Jostain on pölähtänyt uudelleen juomatarjoilukärry viereeni ja pieni kofeiiniannos on nyt kohdallaan.
Kelaan viime päivien tapahtumia ja kaikkia tapaamiani ihmisiä. Tavallisia ihmisiä, tottakai, mutta erikoisosaajia kukin tahollaan. Kuvausporukkaa, filmin tuottajan, ohjaajia (ohjaaja ja ap.ohjaaja), tähtiä.
Tauoilla elokuvan roolit tiputetaan ja kaikki juttelevat toisilleen, mitä milloinkin.
Yhdellä paussilla istuin penkillä ja kuuntelin Dannyn ja vieressäni olevan henkilön jutustelua. Tämä vieressäni oleva henkilö kääntyi puoleeni, Noah Taylor,ja jatkoi keskustelua kanssani. Ei me sen kummenpia ehditty puhumaan... yleistä, mm töistä. Kerroin vähän omasta työstänikin laivalla. En kuitenkaan käynyt ystävällisesti kutsumaan laivareissuun (suljin siinä kohtaa suuni!). Ehkä Noah Taylorilla on muutakin puuhaa kuin reissata Tallinnan laivalla...hehee.
Tapasimme muitakin mm. Jesse Icenbergin, Mia Wasikowskan, Richard Ayoadesin.
Ystävällistä porukkaa ja hieno yhteishenki, vaikka populaa riitti pilvin pimein eri tehtävissä. Unohtumaton kokemus!
Jään mielenkiinnolla odottamaan vuonna 2013 ilmestyvää The Double-leffaa. Jos mä ja Katjuss ei näyttäisikään siellä, niin varma on, että Danny ainakin.

Viime aikoina on tullut mentyä eri härveleillä edestakaisin ja suuntavaisto ja ajantaju alkaa olla siinä määrin hetkeen orientoitunut (ja pah, juuttunut!), että huominen tuntuu olevan vielä jokseenkin kaukana.
Tosin huominen aamu on kirkkaana mielessä. Töihin ja kello soittamaan viideltä, aamulla! Se on niinkuin kolme englantilaisen mittapuun mukaan. Heko,heko, osta mopo. Ei paljon naurata.

(...ja tarina jatkui tuolloin)

SEINÄJOEN PROVINSSISTA TURUN LAITURILLE

Kesä menee työn merkeissä laivalla ja keikkaillessa ympäri ämpäri suloisen suvista Suomen maata. Josko se kesäkin nyt oikeesti pääsisi käynnistymään! (Niinhän sitä silloin luuli...)

18.6.2012
Edellisenä iltana lauantain Laitilan Munamarkkinoilta Katjan kanssa olimme poikkeuksellisesti liikenteessä kahdestaan autolla. Aika meni siivillä. Seinäjoelle päästyämme olimme moneen otteeseen käyneet läpi ja kikatellen muisteltu ja analysoitu kaiken maailman juttuja. Olipa ihanaa nauraa katketakseen ja höpötellä kunnolla!

Seinäjoen Provinssia oli hieman koetellut epävakainen ilma. Meidän onneksemme, kun pääsimme perille, oli taivas jossain määrin auennut ja aurinkokin yritti tunkea lämpimiä säteitään ihan maankamaralle asti.
Meillä oli päätöspäivänä, sunnuntaina YLEN X:n isossa hallissa keikka. Iso lava odotti isommalla kattauksella olevaa Danny show:ta. Kaikenkaikkiaan 14 hengen kokoonpano oli valmis ja valmistaunut vetämään kunnon show:n.
Olimme pitäneet suurharjoituksen samaisella viikolla aiemmin, jossa käytiin läpi kaikki biisit tarkkaan aikataulutettuina. Oli aikamoista tunkua studion tiloissa, kun 14 tyyppiä ahtautui samaan huoneeseen.
Show:sta tulisi ihan tykki! Normaali kattauksen lisäksi meillä olisi kaksi kiipparistia ja neljä "torvea". Pillit aina tekivät oman tujauksensa biiseihin ja toinen kiipparisti tekisi soundista entistä tukevamman.
Tasan kello 13.00 kilahti alkufilmi käyntiin ja odottelimme lavan reunalla lavalle menoa. Halli oli tupaten täynnä ja fiilis oli aikamoinen. Kostean lämmin ilma näkyi höyrynä vasten valonheittimiä ja eka biisi käynnistyi ja sitten mentiin...
Huh! Olipa se tunteroinen täynnä tohinaa ja touhua! Loistava keikka! Mitäpä tuohon muuta lisäämään!

Maantie kutsui Provinssin jälkeen. Katja jatkoi Keminmaahan, minä evakkoon remontin takia joutunut, minne nenä näytti ja sydän vei.

Seuraava viikko oli täynnä iloisia ja mielenkiintoisia tapahtumia.
Maanantaina oli kesäteatteri Mustion kartanossa. "Tuplakupla" hulvattomanhervoton iloittelu, joka sai nauruhermot ihan kunnolla täräjämään.

7x7-teatterinäytös kolahti kuin halolla ois päähän pätkästy. Oikeesti! Vinguin penkilläni ja nauroin niin, että kapoinen penkki hädin tuskin pysyi takalistoni alla. On tullut nähtyä jos minkämoista teatterikappaletta ja -esitystä, show:ta ja muita, mutta tässä esityksessä liikuttiin jo överiyyden äärilaidoilla kuitenkaan niitä ylittämättä. Hyvä oli!
Matka takaisin Helsinkiin meni leppoisasti Jukka Virtasen ja hänen vaimonsa kanssa pähkäillessä teatteriesityksen jälkimainingeissa.

7-8.7 2012.
Heinäkuun eka viikonloppu (oho, nyt ollaan päästy jo heinäkuun puolelle!)

Tämä viikonloppu ollaan ajettu eestaas ja keikkapaikat samoin laidasta laitaan! Perjantaina oli pitkästä aikaa kirkkokonsertti. Konnenveden kirkossa lauloimme valittuja hartaita ja maallisia kappaleita. Ulkona...noh...hyttyset pitivät omaa konserttiaan (siis mikä järkyttävä määrä!) ja me omaamme sisällä kauniissa kirkossa. Vastaanotto oli uskomattoman lämmin. Ihanant ruoat oli laitettu valmiiksi takahuoneeseen. Ystävällinen suntio ja aivan loistava henkilökunta ja yleisö! Koko konsertin ajan ihmiset elivät mukana. Kun tuli mun vuoro laulaa Ave Maria, hetkeksi jäi yksi sydämenlyönti väliin. Siitä oli paljon aikaa, kun viimeksi sen lauloin ja juuri ennen omaa esitystä mua alkoi jännittämään. Liekkö kaikki edellämainitsemani ja yleinen rentous vapautti. Esitykseni jälkeen ihmiset taputtivat, taputtivat ja taputtivat. Mä vannon. Mä en oo ikinä saanut niiiiiiin pitkiä apiksia ja jäin hölmönä seisomaan, kun ihmiset eivät lopettaneet. Taisin ottaa hapsuhameen helmoistanikin kiinni ja hyppysissäni pari onnetonta hapsuntynkää kävin niiaamaan kuin koulutyttö! Niiaamaan!?!? Oli pakko spiikata Danny takaisin, jolloin apikset alkoivat vaieta. Ihan käsittämätöntä, ihanaa!
Lauantaina matka jatkuikin hengenravinnon hetkistä hiukan maallisempiin maailmoihin, nimittäin Haminaan RUK:n juhlaan. Lavalla annettiin palaa tuttuun tapaan ja niin Ave Maria vaihtui Can the Can:iin...

13.07.2012
Työviikko melkein pulkassa ja perjantaina illalla...tai no yöllä heitettiin Iitin keikka. Aamuksi töihin! Käährääh...
Työtä, Kajaani, Porvoo...

Niin Porvoo! Porvoossa Tirmo Bluesissa kohtasivat "vanha" Islanders, kymmenen vuoden takaa ja Danny sekä myös Katja ja minä. Hirveellä kiireellä ajoimme Helsinki-Vantaan kentältä Porvooseen. Kajaanin keikalta oli pakko lentää ehtiäksemme ajoissa keikalle. Kone vaan oli myöhässä ja siitä kiire. Olimme paria minuuttia ennen keikkaa paikanpäällä, mutta onneksemme aikataulu oli sielläkin hieman myöhässä, joten hätäilyt jäi sikseen. Aurinko paistoi ja ihmiset bailasivat. Hyvä fiilis!
Tirmo Bluesin jälkeen jälleen vauhdilla autoon. Raumalla odottivat erään ystävän synttärit ja keikka siellä! Mitenkä sitä on taas kiire! Ööööh.

Viikonlopusta selvittiin hengissä. Huh! Pari päivää vapaata! Jess!

27.7.2012 ASTU LAITURILLE
Niinpä se koitti vihdoin se Turku, ja se Laituri.
Perjantai-illan ohjelmisto teltassa tarjosi kaikille kaikkea. Meitä ennen oli Jussi ja Ressu. Sitten Danny show ja lopuksi Riku Niemi Ocrhestra ja Finnteligens. Teltta täynnä väkeä. Osa ei mahtunut sisään. Ulkona oli näemmä isot screenit, jotka näyttivät lavalta livekuvaa. Huomasin vasta myöhemmin. Hyvä niin.
Mentiin hyvin pitkälti samalla kattauksella kuin Provinssissakin. Täyttä törinää viime pilkkuun asti! He!
Jäimme koko poppoo vielä katsomaa Riku Niemi orkesterin ja Finteligenssien toimintaa. Sanat loppuvat! Loistavaa!
--------
(takaisin MELKEIN tähän päivään)

On vaan pakko tehdä radikaali leikkaus aivoitusten hyökyaallossa ja poimia vaan rantaan tulevat aallot. Muuten menee liian yksityiskohtaiseksi selostukseksi ja tarina jatkuu ja jatkuu...Lopulta kukaan ei jaksa lukea hirveän pitkiä turinointeja ja sehän olisi varsin tylsää.

18.8.2012 Lahti ja Fiiiinhiiiitssss!

Niin se sitten alkoi. "Tuli isoin jytky: Finnhits!"
Varsinaisesti "jytkytin" iskee urakalla itsensä liikenteeseen marraskuun puolella, mutta sitä ennen tuli Lahti, ja tuli Isojano.
Kyllä se vaan niin on, että Lahdessa kun festaroidaan, ei riitä pieni festarijano, vaan silloin on Isojano.
Suurtakin suurempi halli Hartwallin panimolla ja kaksi päivää kestäneet festarit olivat vetäneet perjantaina jo porukkaa ja lopulta lauantaina, tottakai, kun samaan aikaan olivat lavalla Reetu, Tapsu Kansa, Eini, Vicky ja Danny tuli tupa täpösen täyteen. Kuoroista huolehdimme Katjuss ja mää ja musasta loistava Jussi Mäkelän liidaama Popcorn-bändi. Illan viimeinen setti oli oli D'Voices bilesetti ja jossain vaiheessa Pete Parkkonen hyppäsi lavalle mukaan ja bileet sen kuin vaan jatkui...Ihan hillitöntä! :)
Nyt hyvät lukijat, minä kiitän ja kumarran tässä vaiheessa kaikkia teitä, jotka suoriuduitte luku-urakasta kunnialla loppuun asti.
Mä lupaan, että kahden kuukauden päästä kirjoitan taas kaksi kuukautta vanhoja juttuja. :)

Siihen asti...
Kiitos ja iloista oloa ja eloa!

-allekirjoittanut   TAKAISIN





 
Uutiset
Biografia ja julkaisut
Kuvat ja videot
Keskustelupalsta
Linkit



Everlast Hoitola Aikaa Sinulle Paavo Savander Oy Eurokangas



NIMESI

KYSYMYS

EMAIL



LÄHETÄ KYSYMYS

Viimeksi päivitetty
03.05.2013 klo 17:03