26.06.2012

AJANTAJU- JA SUUNTAKIN HÄVIKSISSÄ! :)

Viime päivät, viikot ja kuukaudet ovat vyöryneet sellaisella vauhdilla, "notta"...
Istumme juuri koneessa matkalla Oulusta takaisin Helsinkiin ja yht'äkkiä iski inspiratsuuni. Vihdoinkin!

Juuh. Viime kerrasta onkin törähtänyt tovi ja kiitollisna ynnään niin menneitä kuin tulevia.

Yritän parhaani kykyni mukaan kuvailla viime aikaisia tapahtumia, tosin on sanomattakin selvää, että aikajana jää tyngäksi jostain päästä tai välistä.

ON AIKA UUSIEN BIISIEN, UUDEN LEVYN

Sitäpä juuri...uutta biisiä ensiks ja sen jälkeen uutta levyä. Näin se nyt vihdoin menee. Aikajanaa en tosin sille iske. Se olisi turhan yltiöpäistä näillä aikatauluilla. Tai jos nyt kymmenen vuoden sisään...

Yhtäkaikki aivot ovat olleet totaali kiinni jonkin asteisessa pyörteessä, jonka jälkeen iskee, biisi-ole-hyvä-älä-ole paska.
Tekee, mitä pystyy ja kykenee. Tosin sen jälkeen, kun aihiot(miksi kutsun raakilekappaleita) on saanut aikaiseksi, alkaa vasta todellinen työstäminen: biisin pohjien tekeminen, soittaminen, soundien hakeminen, laulujen nauhoittaminen, raakamiksaus...ja joskus hamassa tulevaisuudessa masterointi.

Mutta sillä tiellä jälleen ollaan! Haluankin kiittää niitä ihmisiä, jotka ovat mua kannustaneet ja kyselleet, miksi levyn tekeminen on vienyt niinkin kauan. Samoin haluan kiittää niitä, jotka ovat ehdottaneet joitakin biisejä. Kaikki ehdotukset ovat tervetulleita ja laitan kaikki korvan taa. Kaikkea ei kuitenkaan voi ja pysty laittamaan samaan pakettiin vaikka haluaisikin!

TELKKARIII!!

Niinkuin jotkut matkustajista Eckerölinen Nordlandialla ovat jo havainneet. että koko kevään on laivalla kuvattu televisio-ohjelmaa. Kevät on mennyt hyvinkin niissä puitteissa.
Mietin kaksi, oikeesti muutaman kerran omassa päässäni ennenkuin suostuin koko juttuun. Muutaman kerran, kun "lärvi" on ollut telsussa niin palaute on ollut ääri-kumpaakin. Tää on just tätä!
Lopulta aattelin, että aivan sama.
Aluksi kuvauksissa oli pientä jäykkyyttä, loppua kohden viimeisetkin ihmettelyt karisee ja hillun normaaliin tapaani. "Mä oon, mitä oon, en voi muuksi tulla"!

Koko kokemus oli kaikista aiemmista nauhoituksista täysin poikkeava. Nauhoitus on kokoaikainen ja vee-ry realityä.
Mitä nyt sitten, jos jossain naama on joskus nurinpäin (sillee ylöspäin) :). Sen voi leikata pois jälkeenpäin.
Tilanne on eri suorissa televisionauhoituksissa. Jos on huono päivä(mikä sinänsä ei haittaa tippaakaan, koska aina voi tsempata itseään etukäteen), mut jos on on kipee ja ääni veks siinä on vaikee tsempata ja feikata!

Palataan kuitenkin takaisin varsinaiseen asiaan eli viime aikojen nauhoituksiin...
Mikki oli paidan liepeessä töitä tehdessä mukana koko ajan. Siis ihan koko ajan! Juuh ja vuorokauden läpi mukana milloin missäkin!
Piti itseään muistuttaa toisinaan esim. hyttiin mennessä, "nyt laita mutelle".
Pari pientä kömmähdystä taisi tulla, mutta ei mitään vakavaa.

Koko Aito Median porukka oli aivan loistavaa! Jaksoivat yrittää tsempata, vaikka aina ei itse olisi jaksanut. Pitkät päivät ja kiire aikataulu joskus saattaa päästä vaikuttamaan.
Pieniä yhteen-, kahteentörmäyksiä yms. ja pientä kommellusta, mutta se kuuluu asiaan.
Kiitos Aito Median väki ja tietty erityisesti Piia ja Petri, joiden kanssa vietin aikaa kameran toisella puolen!
JIM aikoo siis tehdä koko paletista 40-osaisen koosteen. Syksyllä koko juttu iskeytyy telsuun ja on hyvinkin todennäköistä, että saa hävetä ja punastella olan takaa.

KEMI-MERIKARVIA-LONTOO

Juhannuksen aatonaatto takana ja sen vietimme keikan merkeissä Kemissä. Ulkoilmatapahtuma, johon väkeä oli kerääntynyt pilvin pimein. Aivan mahtavaa, varsinkin kun ottaa huomioon, miten päivän kallistuessa iltaan, ilma kylmeni merkittävästi. Silti ihmiset jaksoivat tulla ja olla aina viimeiseen settiin asti! Aurinko pönötti sitkeästi taivaalla ja olihan se hienoa kokea jälleen yöttömän yön fiiliksiä. Viime kerrasta onkin aikaa!
Matka Kemin jälkeen jatkui Oulun lentokentälle ja sieltä koneella Helsinkiin. Seuraava keikka olisi Merikarvialla. Aikaa ei jäänyt liiemmälti vaan Helsinkiin päästyämme auto jatkoi matkaa suoraan kohti Merikarviaa. Ai pahus...se on juhannusaatto! HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!

Keikan jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja armoton suhaaminen takaisin Helsiinkiin alkoi. Huomenna...tai siis tänään (kello kävi jo kahta yöllä) myöhemmin jatkuisi matka jälleen-JUHUU-Lontooseen! Olo ei ollut kaksinen. Oli hiukan kuumeinen olo ja aiemmin olin joutunut evakkoon kämpästäni talon remontoinnin takia, mutta paljonko tässä vaiheessa haittasi, kun kutsu Lontooseen kuvauksiin oli käynyt.

Mä en oikeesti osaa enää summata viime aikaisia tapahtumia, kun koko ajan tulee mieleen, "Ai niin sekin juttu, ja ööh...sekin ja...". Mä vaan meen ja tuun tällä hetkellä ja yritän olla stressaamatta ylimääräisistä, koska pääasiassa on kivaa. Jos suonette, kertaan vaikka seuraavassa jaksossa esim. Provinssia, Finnhits-kiertuetta (joka kyllä tulevaakin), Lontoota ym. Kääh...ei pysy perässä enää!

LONDON CALLING

Jälleen koneessa! Nokka kohti Lontoota. Pari tuntia unta takana, mutta olo on vielä suht' pirteä. Katjan kanssa ehdittiin jo intoilemaan muutamaan otteeseen reissusta. Onko tuo nyt mikään ihme! Pääsisi seuraamaan suuren maailman luokan filmauksia ja saisi olla kyseissä projektissa mukana. Koko juttu tuntui hiukan absurdilta! Koskaan ei voi näemmä tietää, mitä elämä tuo tullessaan.

Päästyämme Heathrown kentälle, vastassa meitä oli Danny-kyttiä pitelevä liituraitaan pukeutunut mies. Ulkona odotti pikkulimousine. Mies oli privatdriver ja meille selvisi matkan aikana jutustelun myötä, että hänellä oli ainoastaan hotelimme osoite tiedossa.
Matka jatkui Lontoon ulkopuolelle ja ohitsemme vilahti mm. Ascot-kyltti. Meillä ei ollut varmaa tietoa, mihin olimme matkalla, mutta kuski ajoi varmoin elein tuijottaen epävarmana navigaattoria. Hmmm...salaperäistä.
Päästyämme hotellille respan tyttö ojensi ...hmmm...kirjekuoren. Onpahan tämä mystistä touhua! Mutta ymmärtäähän tuon. Oikeuksista ja tietojen varjelemisesta ollaan todella tarkkoja. Näemmä koko produktiota on siinä määrin suojeltu täällä paikanpäälläkin, että osa palkatuista eivät tiedä edes, missä ovat mukana. Tietojen varjelemisesta meille kerrottiin jo aiemmin. Siten itse kuvauksista emme voisikaan kertoa mitään. Kuitenkin lehdistö on puhunut jo, että kyseessä on "The Double"-niminen leffa. Se on totta.

Tänään sunnuntaina, eli kuvauspäivänä, kun meitä oli jälleen auto ja pukumies hakemassa hotellilta, emme olleet enää kovinkaan yllättyneitä, kun kuski ei ollut tietoinen muusta kuin osoitteesta. Kaikki muu tuntui olevan häneltä hämärän peitossa, mutta ihan rehellisyyden nimissä,niin meiltäkin. Meistä kaikista vaan tuntui, että edessä oli jännä päivä...

Ja voin vain todeta nyt, että "hiiii" niin olikin...!!! ;)


Kuvatekstit: Ylinnä kuvassa studiolla mietintämyssy päässä!
Seuraavassa kuvassa Hatsa pitelee Stockmannin paremmat päivänsä nähnyttä venyneen, vanuneen oloista kassia. Mutta se kassi on rakas ja se sisältää osan vuosien saatossa(kymmenen vuoden ajalta?)tekemiäni tekstejä.
Alinna Aito Medialle sarjaa tekevät loistavat Piia ja Petri

Seuraavana kuvissa:

Koko poppoo koossa. Aito Median porukat ja joku tyyppi keskellä.
Keskellä kuva Hethrown kentällä. Rivissä "kylttimiehiä". Danny-kylttinen ei halunnut kuvaan.
Kuvauksista oleskelalueelta. Dannyn vaunussa oli kirjoitettuna, kuten näette, Danny, The Singer.   TAKAISIN





 
Uutiset
Biografia ja julkaisut
Kuvat ja videot
Keskustelupalsta
Linkit



Everlast Hoitola Aikaa Sinulle Paavo Savander Oy Eurokangas



NIMESI

KYSYMYS

EMAIL



LÄHETÄ KYSYMYS

Viimeksi päivitetty
03.05.2013 klo 17:03