| |
13.10.2006
Terveiset Rodokselta kaikille !
On turha kuvitella, että olisi jotenkin erityinen. On vaan ajateltava niin. Jos antaisi muiden ihmisten kommenttien olevan ohjenuorana elämälle, voisi oma minäkuva olla hyvinkin vääristynyt ja voisi yhtähyvin samaa hengenvetoon iskeä ”hanskat tiskiin”.
Päätin vetäytyä kuoreeni ja aloittaa ”hiljaiselon”. En kirjoittanut sanan sanaa, en riimin riimiä, ainakaan julkisesti. Syitä on monia ja ei yhtään. Toisinaan asia kovasti painoi mieltä.
Äsken kuitenkin heräsin. Avasin silmäni oudossa sängyssä. Tuuli paiskoi verhoja pitäen omituisen suihkivan äänen, kuin joku olisi voimakkaasti hieraissut jalkapohjiaan yhteen. Kumma kyllä se oli ensimmäinen ajatus kuunnellessani yön ääniä. Katja nukkui hiirenhiljaa. Kello tikitti puolta kolmea. Olin herännyt johonkin, ehkä omaan tuhinaani tai tietoisuuteen ja ajatukseen, joka on ollut kauan haussa…(tukahdutettua naurua). Ihan sama, tunsin vain itseni hyvin virkeäksi. Nousin ylös ja hiivin parvekkeelle. Kone kainalossa haistelin ilmaa ja se lupasi sadetta. En ehtinyt saattaa edes ajatustani loppuun ja istumaan alas, kun suuria pisaroita alkoi tipahdella taivaalta yhä enenevässä määrin. Yltyvä sade ajoi evakkoon takaisin sisälle. Huoneeseen en kuitenkaan voinut jäädä.
Nyt istun hotellin kuudennen kerroksen käytävän rappusilla ja kirjoittelen. En halunnut häiritä nukkuvaa Katjaa ja tuntuu leppoisalta kuunnella sateen ropinaa ikkunoissa ja katossa hissin kolahdellessa, kun yön juhlijat könyävät itsensä huoneisiinsa.
Mietin niitä kaikkia kirjoittamattomia sanoja ja jo kirjoitettuja jutun alkuja, jotka makaavat käyttämättöminä koneen lokeroissa. Sinne ne saavat jäädäkin, toistaiseksi. Jos saan jotain uutta aikaiseksi, parempi niin.
Takana on muutama päivä Rodoksella. Pääosin päivät ovat olleet suloisen lämpimiä ja aurinkoisia. Tänään vain taivas täyttyi harmaista pilvistä ja sadekuuroja tyrskähteli tuon tuostakin. Luvattua myrskyä ei koskaan tullut tai sitten se päätti muuttaa aikataulua. Vain muutama kilometri pohjoisempaan suuntaan saarta, ovat sateet olleet niinkin rajuja, että ne ovat aiheuttaneet isoja tulvia teille.
Tulimme Rodokselle pormestariehdokkaan, Chatzis Chatziëfthimioü (varsinainen sanahirviö), toivomuksesta. Ehdokkaita on tällä hetkellä kuusi, mutta kolmen kesken käydään varsinainen kisa. Chatzis on yksi näistä kolmesta. Hän on uutena lähtenyt leikkiin mukaan ja on mielenkiintoista nähdä, miten ”Hatsis” pärjää kahdelle vanhalle konkarille. Sunnuntaina lopulta nähdään, miten vaaleissa käy.
Kävi miten kävi, kaiketi kevään yhteisruokailu saa jatkoa ja kuten Yiannis totesi, juhlitaan jokatapauksessa. TAKAISIN
|
| |
Viimeksi päivitetty 06.09.2010 klo 02:56
|
|
|