07.01.2006

Yx yön stroori

Kaikista Rodos ja Espanjan matkoista lienee liikaa aikaa. Niistä on puhuttu ja niistä on kerrottu kaiketi jo ihan tarpeeksi.
Tärkeintä on, että ystävät jää...
kuten erityisesti uudestavuodesta.

Erityisen rakkaat kiitokset teille kaikille, jotka ovat kestäneet mua.

Kiitokset Marjalle, Patricille ja Mikolle Fiskarssiin uudenvuoden hienoista järjestelyistä.

Laiton vaan yhen jutskan jolla ei o mitään tekemistä minkään kanssa...
Se on vaan yksi niistä monista raakkaamattomista stooreista yön tunteina kirjoitettu...
Ja aatelkaa...niintä on ihan kauheen monta...ideologiaa täynnä ja kieli poskella Ü

Tänä median valtakautena meidän tulee oppia ajattelemaan myös mediamaisesti. Se ei siis tarkoita, että yksilön vapaus ja persoona valjastettaisiin median käyttöön, vaan tarkoituksella pyritään selittämään yksilön persoonaa ja omakuvaa, median kielen avulla.
Kun puhumme esim. televisiosta, joka toiselta nimeltään on myös vastaanotin, tarkoitamme usein mekaanista laitetta, joka tavallisimmin sijaitsee olohuoneessa. Laite, jonka tarkoituksena on viihdyttää, antaa tietoa yms. Usein kuitenkin televisiosta on tullut myöskin seuranpitäjä, tosin vähän yksipuolinen sellainen…mutta miten kauan, kun puhutaan jo interaktiivisesta vastaanottimesta…
Onko tulevaisuus, että valintamme mukaan ohjelman sankari pomppaa viihdyttämään tylsää lauantai-iltaamme suoraan kotiin.
Voidaanko teknisen laitteen kohdalla kuitenkaan puhua persoonasta tai yksilöstä.

Tehdäänpä pieni hypoteettinen ajattelumalli.
Kuten vastaanottimia, myös meitä ihmisiä on erilaisia. olemme eri muotoisia, kokoisia, ikäisiä…

Vastaanotin, joka kyllä ”lankoja pitkin” kykenee ottamaan digitaalisen infon vastaan, mutta ei tuottamaan sitä kuvana tai jopa äänenä…joutaa pian romukoppaan. Käykö niin myös vastaavanlaiselle yksilölle…kukaan ei halua sellaista.
Kanavatarjonta voi olla lukuisa, mutta ns. tyhjää täynnä. Kyseinen ”toosa”, joka tosin on riippuvainen ohjelmatarjonnasta, kiinnostaa hetken, mutta pidemmän päälle se voi puuduttaa. Onko vastaavan yksilön kohdalla sama tilanne?
Miten monesti olemme havahtuneet huomaamaan, jos tarjonta on tarpeeksi mielenkiintoinen, mielihyvää aiheuttava, niin kuvan rikkaudessaan, kuin eläväisyydessään, emme tunne villiä tarvetta puikkelehtia kanavalta toiselle. Totuus kuitenkin on, että koskaan tuskin ohjelmatarjonta olisi niin hyvää, että se miellyttäisi aina ja kaikkia, mutta paketin nielee paremmin hyvin tarjoiltuna.

Eli tulisiko meidän kaikkien tähdätä monituumaiseen, runsasväriseen, kovaäänisillä varustettuun vastaanottimeen, johon loppujenlopuksi harvalla ja valitulla on varaa.
Kummallista…

Ei jotenkaan kuulostanut nykypäivän naisihanteelta…   TAKAISIN





 
Uutiset
Biografia ja julkaisut
Kuvat ja videot
Keskustelupalsta
Linkit

Everlast Hoitola Aikaa Sinulle Paavo Savander Oy Eurokangas



NIMESI

KYSYMYS

EMAIL



LÄHETÄ KYSYMYS

Viimeksi päivitetty
06.09.2010 klo 02:56