| |
 |
25.07.2009
Miljoonarokissa tapahtuu
31.7.2009 uusi show lävähtää Tuurin lavalle ja sitä varten on harjoiteltu ja valmistauduttu.
Studiolla ollaan vietetty aikaa niin musiikillista kuin muutakin materiaalia läpikäyden.
Tällä viikolla koko poppoo jälleen kokoontui harjoittelemaan studion tiloihin. Vaikuttava määrää tekijöitä valtasi tilan; laulajat, bändi, tekniikka, "torvet", sellistit sekä tanssijat, joten hiukan ahdasta oli, mutta sitäkin hauskempaa.
Parisen viikkoa sitten meidän spesiaalikuvaajamme Järveläisen Matti kuvasi materiaalia showta varten. Valkokankailla tultaisiin näkemään eri kappaleiden aikana live- sekä etukäteen nauhoitettua kuvaa.
Jossain vaiheessa tuli se minunkin kuvaussession vuoro:
Aamun tullen suuntasin Lauttasaaresta kohti Malmia auto täyteen pakattuna mitä erilaisinta rekvisiittaa. Parempi varautua hyvin, kuin liian huonosti, ajattelin. Joten ei liene liiottelua, kun sanon, että kolmasosa kodin esineistöistä oli eksynyt mukaan...
"Eihän sitä koskaan tiedä, jos tarvii tätäkin, ja vähän tuota ja sitten myös tätä voi tarvita, kun tuokin on niin hyvä....".Lopulta oli pakko laittaa piste johonkin kohtaan ja vaan lähteä, jotta aikataulu ei ainakaan mun takia myöhästyisi.
Niinpä niin. Suunnitelma oli mulla pääkopassa kyllä täysin valmis, mutta paikka, missä filminpätkää nauhoitettaisiin saattaisi olla haaste sinänsä. Vastassa todennäköisesti olivat vain valkoiset seinät ja jonkin sortin vaalea lattia. Tietyntyyppisen tunnelman luomiseksi piti siis käyttää mielikuvitusta ja hypätä ennakkoluulottomasti omien hahmoitusten vietäviksi. Olin päättänyt varautua kaikkeen.
Rekvisiitta oli vielä "piece of kakku", mutta vaatetus, peruukit ym.tulisi olemaan mielenkiintoinen maailma... toisin sanoen, olla vakuuttava, olikin vähän konstikkaampi juttu.
Monilla mun tavaroilla ja mm. näillä asuilla, joihin sukelsin kuvausta varten, on jokin stoori takanaan. Ympäri maailmaa ja Suomea höyrytessäni on päästävä, jos mahdollista kirpputoreille tai vanhojen tavaroiden liikkeisiin. Jos keikkapaikalla vaan on seuraavana aamuna aikaa, voi Katjan ja Varpun pongata paikallisilla kirppareilla.
Mutta takaisin kuvaussessioon...ideana oli kuvata muhkean rönsyilyn ja dramaattisen naamionnin aikaa. Tehtäisiin siis jonkinasteinen aikamatka barokin ja renesanssin välimaastoon, mutta hiukan surrealistisella meningillä. Nyt olivat siis kaikki kirpputorien ja vanhojen tavaroiden stoorit tervetulleita.
Kuvauspaikkaan suttaantui aikaa ehkä liiaksi. Vei oman aikansa, kun raskaat peilit, matot ja muu sälä siirtyi ylös kolmanteen kerrokseen, eikä siis hissiä käytössä. Sen päivän punttisali tuli siis suorittettua jo heti kättelyssä.
Lopulta saatuani kuvauspaikan kutakuinkin sellaisen näköiseksi, että olin siihen suht' tyytyväinen, oli aika siirtää itsensä ajassa taaksepäin. Siis vaihtaa verskat ylisuuriin helmoihin ja tiukkiin korsetteihin. Lääh...
Pukeutuminen oli projekti sinänsä. Alushame, kaksi vannehametta, tyyny takapuolessa, jälleen yksi alushame vielä ja lopulta päällihame, jonka päälle tuli vielä yksi hame... eli kaikenkaikkiaan kuuteen hameeseen pukeutuneena ja tyyny takapuolessa lämmittämässä, olin puettu ja tuettu varsin massiivisesti. Kaikenkukkuraksi korsetti oli kova. "Tältäkö tönkkösuolatusta tuntuu?", taisi livahtaa ajatuksissani vaappuessani lakaisin-lakaisinkoneen tasaisella siivousteholla pölyt helmoissa suihkien.
Matti vaan odotteli kärsivällisesti kameran takana valmiina kuvaamaan.
Päivä eteni hurjaa vauhtia eri kohtauksia kuvaten. Silloin tällöin vaihdoin jonkin asusteen ja asun ja lopulta kamera talletti kolme eri hahmoa eri tilanteissa.
Kuvissa seikkailee "menneen maailman" naamioitunut nais- ja mieshahmo ja ilveilijä-sirkustirehtööri-leijonankesyttäjä.
Kuitenkin kaikki päättyy aikanaan, niin tämäkin päivä. Tuntien uurastus ja hikoilu oli toivottavasti tuottanut tulosta ja oli aika laittaa kamat kasaan ja hynttyyt nurkkaan. Miten sitä kaipasikaan jo omia lökö-jousto-venyy-paukkuu-...housujaan!
Ihana tunne kipristeli iholla, kun sujahdin verkkareihin ja löysään t-paitaan.
Ajatella, tällä vuosisadalla voi tehdä niin... TAKAISIN
|
| |
Viimeksi päivitetty 06.09.2010 klo 02:56
|
|
|