nimesi

kysymys

email-osoitteesi


ja klikkaa vielä...



15.07.2014
DANNY-SHOW VILLITSI YLEISÖÄ TUURISSA

Iso D eli Danny, tiiminsä kanssa, villitsi ja hurmasi yleisöä hiteillään Tuurin Miljoona Iskelmässä Vesa Keskisen hienossa juhlassa, joka vilisi nostalgiaa
Illan aikana esiintyi Marion, Umberto Marcato ja Anita Hirvonen. Yleisössä viihtyi mm Cicciolina Italiasta. Paikalla olivat viikonloppuna esiintymässä mm Sabrina Italiasta ja Samantha Fox Englannista ja tietysti Paul Anka



Miljoona Iskelmässä esiintyi lauantaina iso kattaus tunnettuja suomalaisia ja kansainvälisiä artisteja.

Hieman ennen kello 22 lauantai-iltaan Miljoona Iskelmän lavalle asteli iso D eli Danny. Artisti sai yleisön mukaansa saman tien esittämällä osan suurista hiteistään yhdessä taitavan Jani Jalkasen ja Hänen 9-miehisen orkesterinsa kanssa. Tukenaan kauniit ja lahjakkaat Varpu Virta ja Katja Lukin.
Aluksi D`Voices esittivät uutuutenaan vauhdikkaan ja taitoa vaativan sikermän 80-luvun vauhdikkaista hiteistä. Matti ja Kerry Järveläisen osaavan teknisen toteutuksen tukemana.
Koko illan konsertin sovitustyöt oli Seppo Rehnströmin mestarillista käsialaa.

Lahjakkaat Dimitri Keiski ja Diandra Flores mykistivät omissa osuuksissaan yleisön taidoillaan. Aploodit olivat valtaisat kummallekin.

Dannyn jaksossa nähtiin erikoisnumeroita mm duettoja Diandran ja Dimitri Keiskin kanssa.
Diandra ja Danny esittivät yhdessä Dannyn aikanaan levyttämän You are my destinyn, joka sai yleisön varauksettoman kannatuksen.
Danny sanoi, että he halusivat esittää sen kunnianosoituksena Paul Ankalle, joka oli kuunteluetäisyydellä.

Dimitrin kanssa Danny esitti hauskan puheenomaisen version Tom Jonesin hitistä Delilah, jossa pojat ikäänkuin kertoivat toisilleen humoristisesti dramaattista tarinaa.
Luxus-tunnelmaa lisäsi upeat Step Up Ladies tansseillaan. Mari Sainio, os Kakko, hoiti juontotehtävät sympaattisesti ja taidokkaasti.

Koko upea konsertti loppui Maamme Lauluun, jolloin aluella oleva, arviolta noin 11.000 henkeä nousivat seisomaan, kun illan Suomalainen osuus tuli päätökseensä. Alkaisi Paul Ankan ja hänen orkesterinsa Midnight-show.

Konserttinsa jälkeen Danny tapasi Paul Ankan ennen hänen keikkaansa ja kaverukset juttelivat Brasilian muistojaan vuodelta 1968 jolloin he molemmat esiintyivat Maracana stadionin kyljessä olleessa Maracanazino-jättihallissa, jonka kapasiteetti oli 40.000 katsojaa, eli sen stadionin vieressä, jossa juuri pelattiin jalkapallon MM-finaali.
Danny näytti Paulille vanhoja valokuvia tapahtumasta joista Paul Anka innostui ja pyysi saada ne lähetettyä Amerikkaan.
Molemmat Iltapäivälehdet raportoivat laajasti tapahtumaa.

Ryhmäkuva lavalla: Kerry Järveläinen