nimesi

kysymys

email-osoitteesi


ja klikkaa vielä...



29.06.2014
Dostojevski ja Danny brittifilmissä The Double

Danny eli Ilkka Lipsanen tekee näyttävän koristeroolin Richard Ayoaden kaksoisolentoelokuvassa. Kuva: Dean Rogers


Hannu Björkbacka

Richard Ayoaden uutuuselokuvan, Sodankylän festivaaleilla kesäkuussa Suomen ensi-iltansa saaneen The Doublen, ainoa ansio ei ole kaksoisolentotarinan keskellä nähtävä ja kuultava suomipoika Danny. The Double on myös paljon onnistuneempi kuin brittiohjaaja Ayoaden ensifilmi, sinänsä sympaattinen kasvukomedia Submarine (2010). Ja kaiken lisäksi Ayoade on nyt luonut painokkaan, mutta raikkaan komediallisen version varsin käytetystä, jos ei kuluneesta, ikuisteemasta.

The Double on ehkä yllättäen vasta toinen elokuvaversio Fjodor Dostojevskin pienoisromaanista Kaksoisolento. Venäläisnero julkaisi teoksen vuonna 1846. Se oli tuolloin 25-vuotiaan Dostojevskin toinen kirja. Se ensimmäinen, romaani Köyhää väkeä, oli ilmestynyt samana tuotteliaana vuotena. Ennen Richard Ayoadea kirjailijan nuoruuden teokseen tarttui italialainen Bernardo Bertolucci filmissään Partner (1968). (Tuota versiota en ole nähnyt, mutta haluaisin kyllä, esittäähän päähenkilöä juuri edellisenä vuonna Buñuelin Päiväperhossa nähty Pierre Cleménti.)


Peilikuvan poika

The Doublessa Jesse Eisenberg esittää toimistotyöntekijä Simon Jamesia. Puuduttavan viran, yksinäisen elämänsä tai kenties maailmantuskansa vuoksi nuorukainen alkaa nähdä näkyjä. Vai voisiko työpaikalle ilmestyvä kaksoisolento, James Simon, olla todellinen? Ainakin tämä James on sosiaalisesti lahjakkaampi ja menevämpi kuin tunnollisesti puurtava, hiljainen, ahdistunut ja kömpelö Simon. Paitsi työpaikalla, missä Simonin ahkerointi luetaan Jamesin ansioksi, myös rakkaudessa peilikuva on taitavampi. Menettääkö Simon ihastuksensa, suloisen kopiokoneenhoitaja Hannahin (Mia Wasikowska) kuulimmalle kaksoisolennolleen, lienee vain ajan kysymys.

37-vuotiaan Richard Ayoaden isä on nigerialainen ja äiti norjalainen, ohjaaja itse syntyi Englannissa. Ennen kameran taakse siirtymistä hänet tunnettiin koomikkona ja näyttelijänä. Yhdeksi elokuvalliseksi vaikuttajakseen hän on ilmoittanut amerikkalaisen screwball-farssin erikoismiehen Preston Sturgesin. Ehkä siitä johtuu, ettei Ayoade osaa katsella maailmaa kuin koomisten linssien läpi, oli kyse sitten Submarinen teinipojan kasvukivuista tai vähän vanhemman syrjässä eläjän eksistentiaalisesta hädästä.

Hämmennystä, jolla Simon James kohtaa nurinkääntyneen arkensa, Ayoade seuraa hellän huvittuneesti, eikä katsojakaan voi myötäelämiseltään olla nauramatta ohjaajan ja näyttelijän häikäisevän yhteispelin hedelmille. Eisenberg teki samana vuonna roolin myös Kelly Reichardtin ekoterrorielokuvaan Night Moves, mutta The Doublen tuplavahinkona, sekä Simonin että Jamesin nahoissa, näyttelijä onnistuu vielä paremmin.


Sukulaissieluja

Mia Wasikowska pitää hyvin puolensa intohimon hämäränä kohteena. Tosin onneksi The Double ei ole pelkkä poika-kohtaa-tytön -tarina. Hannah elää pitkään erillisenä tietämättä Simonin tunteista - mikä ei ole ihme, koska ovat ne epäselvät Simonille itselleenkin. Wasikovskan olemus huutaa ympärilleen sitä juuri tälle näyttelijälle täydellistä elokuvaa. The Double se ei vielä ehkä ole, mutta suuri osa The Doublen viehätyksestä tulee Wasikowskan ja Eisenbergin - valkokankaan sukulaissielujen? - vetoavuudesta.

Debyyttinsä jälkeen Ayoade on ohjaajana kehittynyt aimoaskelin. Submarinen häilyvyydestä ei nyt ole tietoakaan. Kaksoisolentotarinassa on jo Dostojevskin jäljiltä tragikomediaa, mutta elokuvassa arkinen painajainen tummista kulmistaan huolimatta kääntyy selkeästi hauskan puolelle. Ayoade on tehnyt oman luonteensa mukaisen tulkinnan, nyt edellistä ohjausta varmemmalla kädellä. Voitto katsojalle.


Kafkamaista tunnelmaa

Kaksoisolento on monista tarinoista ja yhteyksistä tuttu teema. (Kansan uskomuksissa tuplan kohtaaminen tiesi kuolemaa. Tuotakin tietoa Ayoade käyttää tietysti hyödykseen.) Vladimir Nabokov piti Dostojevskin romaania parodiana Nikolai Gogolin Päällystakista (1842), jossa siinäkin oli kaksoisolennon aihe esillä. R.L. Stevensonin Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde on teeman tunnetuimpia ja useimmin versioituja toteutuksia.

The Doublen painajaistunnelmaa voi kuvata kafkamaiseksi, eihän kaksoisolento Franz Kafkallekaan vieras tarkastelun kohde ollut. Ayoaden musta komedia on elokuvana sukua Roman Polanskin tuotannolle, etenkin Vuokralaisen (1976) synkille syövereille, mutta samanlaista ilmaa Polanski haisteli vielä The Ghost Writerissa (2010). The Doublen konttorirottien kokema mielivaltainen byrokratia muistuttaa myös Terry Gilliamin Brazilia (1985) - ja Coenin veljesten Valtapeliä (1994). (Jolloin olemmekin kulkeneet ympyrän ja palanneet Preston Sturgesiin!)

Richard Ayoade on The Doublen antisankarille paljon armollisempi kuin Dostojevski. Elokuva kulkee erikoisia latujaan kypsyen lopulta oudon nyrjähtäneeksi rakkaustarinaksi. Simon tarkkailee alussa Hannahia kaukoputkella kuin nuorukainen Kieslowskin elokuvassa Lyhyt elokuva rakkaudesta (1988). Loppuun Ayoade mäiskäyttää kohtauksen, jossa Hannah ja Simon ovat viimein yhdessä. Mutta kuka voi sanoa, onko siinä kysymys sattumasta vai kohtalosta?


Danny ja Dostojevski

Alkuteoksen juhlissa "armoton orkesteri" pistää polkaksi kuin tuulesta temmaten: "kiehtova uusi tanssi, johon kaikki olivat hulluina", kirjoitti Dostojevski. Yhtä yllättäen filmiversion tanssiaiskuviin pöllähtää Danny yhtyeineen. Iskelmätähtemme saa parketille vipinää esittämällä komeasti vanhan ensisinglensä East Virginia. Laulu löytyy myös The Doublen kylkiäisenä julkaistulta soundtrack-levyltä. Kohtaus on vain sävelmän keston pituinen, noin kolmisen minuuttia, mutta tärkeä. Vaikka kaksoisolentotarina risteilee väistämättömästi eteenpäin laulun aikana, Danny saa koristeroolilleen hyvin valkokangasaikaa. East Virginia ei jää pelkäksi eksoottiseksi lisämausteeksi tai pakolliseksi taustahälyksi joukkokohtaukseen. Keinuvasta soitosta huolimatta kohtauksessa on pysähtyneisyyttä - joka voi viedä ajatukset Aki Kaurismäen filmien musiikkivälikkeiden suuntaan.

Erik Wilsonin kuvaamana varjoisat ja kapeat kujat sekä retrotunnelmaisen työpaikan ahtaat hissit ja käytävät muodostavat Simon Jamesin oravanpyörän ja labyrintin vailla uloskäyntiä. Adam Armitagen, Andy Kennedyn ja Barnaby Smythin loihtimaa äänimaailmaa voi luonnehtia yhdeksi elokuvan pääosanesittäjistä.

Richard Ayoaden täysosumaa odotellessa tätä kelpaa katsella. The Double on hallittu, iskevä ja hillittömän hauska. Loppuratkaisu ei toki ole yhtä nerokas kuin Dostojevskin.