nimesi

kysymys

email-osoitteesi


ja klikkaa vielä...



03.12.2010
Uutisia, kiitoksia ja ruusuja sivuillamme kävijöille! Jo yli 4.000.000 kävijää!

Toimitus välittää Dannyn kiitokset Mansikkapaikka-ohjelman runsaasta palautteesta ja suuresta katsojamäärästä.

Ne teistä, jotka ette, syystä tai toisesta, nähneet ohjelmaa
kerrottakoon, että pikauusinta on
YLE TV2 ke 8.12 klo 12.20.
Taltioikaa vaikka Dvd-levylle, sillä ohjelma on todella katsomisen arvoinen. Suomalaisen kevyen musiikin historiaa parhaimmillaan.



Dannyn seuraava Tv-esiintyminen on MTV3 tuottamassa ohjelmasarjassa Linnantähdet. Sarja alkaa ma 24 tammikuuta.
Sarja on kahdeksanosainen, joten mukava kurkkaus aiheeseen " Danny viikon Espanjan Kataloniassa" on alkamassa.

Kerrottakoon sisäpiiritietona, että Danny on alkanut työstää myös erästä uutta ja uudentyyppistä vauhdikasta ja hauskaa televisio-ohjelmaa, joka nähdään tulevana keväänä. Siinä Danny myös laulaa.
Lisää tietoa ohjelmasta kevätpuolella.

Estradille, alkuvuonna 2011 Danny, D´Voices ja Islanders nousevat Suomessa Seitsemän Päivää- risteilyllä Baltic Princesillä to 20 päivä tammikuuta.
Tervetuloa kruisailemaan. Värikäs vuosi on jälleen edessä.

Koska Tunteiden ilta sai niin myönteisen vastaanoton, pohtii Lilja Kainulainen, josko tekisimme esiintymisiä lisää ja jo maaliskuussa. Se jää nähtäväksi.

Riitta Väisäsen Tv-tiimi kutsui nyt vuorostaan Varpu Virran mukaan Kymppitonni-kilpailuun,
Varpu menee siis mukaan kilpailemaan tiistaina 28.12 alkavalla viikolla ja kilpailee aina vuoden loppuun saakka.
Toimitus pitää Varpulle peukkuja.
Voittihan aikanaan Katja Lukin yhden kilpailuosion, joten Varpu on leikkimielisessä, mutta hoksottimia vaativassa kisassa kovilla.
Katja katselee nyt vuorostaan kisaa Keminmaasta käsin.
Lisää tietoa Varpun omilla nettisivuilla.

Dannyn kiertue koordinaattori ja tekniikasta vastaava Matti
Järveläinen ja Danny pistäytyvät Tukholmassa joulukuussa katsastamassa Jerry Williamsin jälkeen, toisen ruotsalaisten supersuosikin, Björn Skifsin-shown Globenissa.

Vuonna 2001 RMJ:n perustaja ja Dannyn läheinen ystävä Riku Räsänen kehoitti ja kannusti D-Tuotantoa perustamaan nettisivut, jossa kerrottaisiin tietoa Dannyn ja kumppaniensa edesottamuksista, sitä haluaville. Niin sitten tapahtuikin.
Rikun mukaan nettisivut olisi tulevaisuudessa aivan " must ".
Niin on sitten käynytkin. Nykyisin lähes kaikilla on omat nettisivunsa ja bloginsa.
2.12.2010 eli samana päivänä kun Mansikkapaikkaesitettiin, oli Danny- sivuilla tähän mennessä vieraillut yli neljä miljoonaa kävijää. Tarkalleen ottaen 4.004.659 henkilökäyntiä.
Sen lisäksi käynnit Katjan, Varpun, Armin ja Jyrkin sivuilla, jotka nekin ovat jo satoja tuhansia, aikaansaavat kohta sen ihmeen,että kävijäkerrat ylittävät Suomen väkiluvun.Kerromme varmasti kun se tapahtuu.Sydämellinen kiitos, Teille kaikille siitä,jotka olette sivuillamme käyneet.

Teemme edelleen parhaamme, jotta tiedotus pysyisi ajan tasalla.

Dannyn uutuusäänite " Tunteiden Danny" on nyt saatavilla. Äänite sisältää nimensä mukaisesti suurimman osan menestyskiertueen " Tunteiden ilta" ohjelmistoa.
Viikon sisällä niitä pitäisi olla saatavilla kaikissa Tiimareissa ja Poptorin myyntipisteissä kautta maan.
Jos et malta odottaa voit tilata omasi ja mahdollisesti joululahjaksi ajattelemasi levyt ja Danny paidat osoitteesta:

toimitus@danny.fi

Levyn hinta postituksena on 10€ sisältäen posti-ja käsittelykulut


Hyvää mieltä näin Joulua odotellessa

Toimitus