nimesi

kysymys

email-osoitteesi


ja klikkaa vielä...



15.09.2010
Danny nousee konserttilavoille ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen

Juhlakonsertissaan 'Tunteiden ilta' Danny laulaa ensimmäistä kertaa koskettavimmat laulunsa samassa konsertissa. "Ainakin vielä tämän kerran", hymyilee Danny. "Katsotaan sitten myöhemmin miten projekti onnistui." Seuraa jatkoa.


Vuonna 1964 Lipsasen Ilkasta tuli Danny ja Dannysta tuli suosikkilaulaja, Danny-Shown vetäjä ja suomalaisen viihteen voimahahmo - Iso-D. Danny Show vei Suomen kansainväliseen aikaan jo 60-luvulla. Danny itse on tarjonnut upeaa energiaa suomalaisille estradeille, jo kuudella vuosikymmenellä. D-Tuotannon kautta ovat syntyneet, oppinsa saaneet sekä asemansa vakiinnuttaneet monet maamme eturivin solisteista. Sanaa legenda on monesti käytetty liian kevyesti, Danny ansaitsee sen sataprosenttisesti.

Vakuuttavan miehekkäästi, mutta myös herkkyydellä, kajahtaa edelleen viihteemme suurmiehen ääni, ja esiintymisissään hän on vasta nyt leimahtanut täyteen liekkiin. “Tämä konsertti pyrkii tarjoamaan virkistystä, ajatuksia, elämyksiä, tunteita... siirtymistä ajasta toiseen. Jokainen tekee oman matkansa musiikin maailmaan, jossa saamme yleisömme kohdata”, toteaa Danny ja toivottaa vieraat sydämellisesti tervetulleeksi nauttimaan.

Ilta on tulvillaan meille kaikille tuttuja rakkaita lauluja ja nostalgisia sävelmiä. Myös konserteissa ennenkuulumattomia upeita sävelmiä on luvassa. Danny sekoittaa kiehtovasti tämän päivän sointeihin vahvaa nostalgiaa. Hittiketju on pitkä, sillä Danny on luova ja uupumaton toteuttaja, joka omalla tekemisellään on ylläpitänyt muutosta ja kehitystä. Silmäniloa ja värikylläisyyttä on myös aina ollut mukana, sillä kyytiä laululle antavat maamme eturivin muusikot, sekä hurmaavat ja taitavat D´Voices-neidot Katja Lukin ja Varpu Virta. Koko huippuammattilaisten joukko tarjoaa reilun kaksituntisen laadukasta ja taatusti mieleen jäävää suomalaista viihdettä parhaimmillaan! Pitkästä aikaa konserttilavoillamme.

Tsekkaa kiertueaikataulu sekä lippuinfot klikkaamalla tästä!

Lisätietoja:
Konserttimanageri Lilja Kainulainen 040-511 0053 lilja@kainula.com
Tuotantoassistentti Niina Kainulainen 040-705 2550 niina@kainula.com