nimesi

kysymys

email-osoitteesi


ja klikkaa vielä...



02.02.2007
Jää hyvästi Kirka

Kirkan maallinen vaellus on päättynyt.


Kuulun niiden onnekkaiden joukkoon, joka sai taivaltaa hänen rinnallaan, lähes kuusi vuotta, niin työ kuin vapaa-aikanaankin.

Sinä aikana teimme yhdessä perustyön merkittävälle uralle. Siihen ottivat osaa Scandia-musiikin Jaakko Salo, Esko Linnavalli ja Pertsa Reponen. Keikkapuolella puursivat puolestaan mm. Matti Lingman, Ilkka Luukkonen, Pirre Kohonen ja Leila Salmelainen, muista D-Tuotantolaisista puhumattakaan. Tulosta syntyi ja hauskaa oli. Nuori mies kantoi vastuun isoistakin produktioista, ja hämmensi kuulijansa suurella lahjakkuudellaan.

Niiden vuosien aikana myös Kirkan lahjakkaat sisarukset Muska, Ykä ja Anna tekivät läpimurron edellämainittujen avustuksella. Sammy kulki, samaan aikaan, omia polkujaan menestyksellisesti. Vuonna 1973 hänen taipaleensa kuitenkin päättyi. Kirkasta tuli silloin Babitzin klaanin päämies.

Jälkikäteen olen muistellut kuinka hauskaa ja antoisaa meillä oli niillä yhteisillä kiertueillamme, jolloin esiinnyimme yhteisnumeroissa. Niihin kuuluivat mm. Bonnie ja Clyde vaikutteinen "Syndikaatti tekee suurratsian" sekä "Rock Side Story". Energiaa todella vaihdettiin yhteisen yleisömme kanssa.
Tunnelma oli poikkeuksetta huikea. Mukana temmelsivät, silloin, Irina Milan, Jyrki Hämäläinen, Kari Åkerberg, Islandersin pojat rumpalinaan legendaarinen Kurt Matsson Ruotsista, Koivistolaiset, Villikissat ja monet muut.

Vietimme kerran jopa yhteisen Joulu-aatonkin Kirkan kanssa kodissani.
Koin se suurena kunnianosoituksena, että hän halusi tulla.

Kuukausi sitten tapasi Kirkan Vantaan lentokentällä. Huolestuin silloin, kokemani perusteella, hänen terveydentilastaan. Sen verran kuitenkin ehdimme vaihtaa ajatuksia, että puhuimme eräästä, työn alla olevasta, yhteistyöprojektista. Sovimme, että soittelemme lähiaikoina. Kirka lähti Lappeenrantaan. Tiemme erkanivat viimeisen kerran.

Viihde-alalla vallitsee ajatus siitä, että tähteys on katoavaista, mutta supertähteys on ikuista. Supertähteä ei voi luoda. Se on arvo, jonka voi antaa vain yleisö, ei media, ja silloinkin hyvin harvoille ja valituille. Kun se kerran on annettu, sitä ei voi ottaa pois.

Viime päivien tapahtumien perusteella ounastelen, että suuri yleisö on antanut Sinulle aiheesta arvon - Supertähti.

Lepää rauhassa kunnioitettava ystävä ja tuiki meille kanssaihmisillesi musiikkisi kautta!

Ystävyys on yhteys, kuolemankin jälkeen.

Hyvää matkaa perille saakka.

Ystäväsi,

Danny