| |
 |
15.03.2009
10 vuotta Danny showta!
9.3.2009 vietin virallisesti ”10-vuotis- taiteilijajuhlaa”. Varsinaisesti juhlin tuota tapahtumaa viikonloppuna mm. pukeutumalla mun ekaan keikkamekkoon viikonlopun keikoilla. Sehän on aika kauhee, mutta pakkohan mun oli jollainlailla juhlistaa. Mekko jopa mahtuu vielä päälle. Aika lyhythän se on, mutta on sitä lyhyempäänki pukeuduttu näiden 10 vuoden aikana. Tuossa sivussa on kuva siitä mekosta kymmenen vuotta sitten ja viime viikonlopun Helsingin keikalla. Juhlan kunniaksi olen saanut aikaiseksi lisäyttää (kun Tero on sen näille sivuille laittanu) mun ekalta keikalta videonpätkän tuonne gallerian puolelle. Ja siinäkin tuo sama kuuluisa mekko päällä. Pätkä on kuvattu Cinderellalla ja avaan siinä juuri Danny showta kappaleella ”Käy Tanssimaan”, joka kyllä ihan hyvä biisi ja voisin ottaa sen takaisin tanssiohjelmistoon. Muutenhan tuo video on aikas huvittava. Meillä oli silloin mukana myös Monica, joka lauloi taustoja. Tultiin Monican kans tiimiin yhtä aikaa...
...Danny halusi muistaa juhlaa keskuskauppakamarin kunniamerkillä, joka on kyllä tosi hieno ja pistänkin sen valkoisen edustussmokin rintaan saman tien. Danny myös uutisoi tapahtuman omilla sivuillaan ja oikeen koison juontikuvan kanssa. Koiso on siis coca colaa...
Minäkin sitten kärsin Teneriffan reissun jälkeen tuon ärsyttävän flunssan, mikä Suomessa pyörii. Oli kuumetta ja yskää ja nuhaa ja sattu jokapaikkaan. Ensin lääkäri diagnosoi sen keuhkokuumeeksi ja keuhkokuvien jlkeen sanottiinkin, ettei täällä mitään ole.Mun oli tosi vaikea olla pötköllään. Yhen viikon kävin sijaistamassa,vaikka joka ilta kuume oli lähellä 38 astetta. Ei vaan malttanu jäädä sairastamaan, ku tuntu että hyvinhän tässä jaksaa, eikä viittiny jättää pientä koulua pulaan ku sijaisuudestaki oli sovittu jo kolmea kuukautta aiemmin. Siitähän sitten tulehusarvot nousi ja joutu sitten oikeesti rauhottumaan totaalisesti.Maltoin kolme päivää maata. Kyllä se sitten siitä tauti kaatu ja nyt ollaan jo hyvässä kunnossa.
On ollu kyllä kunnon talvi. Tämmönen se pittää talven ollakki. Kunnolla lunta ja saa vähän pakastaakki. Mulla kävi tässä eräänä kauniina, aurinkoisena päivänä mielessä, että pitäsköhän kattoa kirppikseltä suksia itelle…oli vaan ihan hetken mielessä ja sitten lähti kyllä pois. Määhän inhoon hiihtoa. Ei siitä mitään tulis. Viimeks oksensin Kemijoen jäälle ku lähin hulluna luistellen äitin ja iskän kanssa hiihtään. Niillä on kova kunto ja mä jaksoin ehkä muutaman sata metriä. Sitä edellisellä kerralla olin mummon kans hiihtämässä ja se veti niin nopeesti, että mää jouduin koko ajan huutaan, että ”oota”. Viime kerrasta on aikaa ehkä 10 vuotta ja mummon kans hiihtämisestä 20v. Siis en ole kauheesti koulun jälkeen hiihdelly. Ehkä sain siitä tarpeeksi, kun koulussa aina vaan hiihdettiin ja hiihdettin. Ekalla ja tokalla vielä tykkäsin kovastikin hiihdosta ja olin jopa mukana koulujen välisissä. Paitsi, että sekin tais mennä jotenki niin, että mun kaveri Miia ois päässy sinne ja Miia sano, ettei se lähe edustamaan, jos mää en pääse mukaan. Pääsin sitten vissiin…No ehkä vielä joku päivä mullaki on ne sukset…
Seuraava keikkarupeama ompi Lapissa kuun lopussa. Päästään käymään Ylläksellä, Levillä, Luostolla ja Torniossa. Mukavaa, kun pääsee käymään samalla kotonaki.
Ai niin...sain palauttta, että viime aikoina ei oo kuvat näkyny kaikissa koneissa. Olin tallentanu ne väärässä muodossa ja siksi ne ei näkyny kaikilla. Nyt on tilanne korjattu, eli jos et ole vielä nähnyt kolmen edellisen jutun kuvia, niin nyt ne pitäs sieltä löytyä... TAKAISIN
|
| |
Viimeksi päivitetty 07.09.2010 klo 18:52
|
|
|