nimesi

kysymys

email-osoitteesi


ja klikkaa vielä...



03.04.2008
Jyrki Hämäläinen Award

Yhteneet Kuvalehdet Oy ja Suosikki-lehti ovat perustaneet Jyrki Hämäläisen nimeä kantavan ja vuosittain jaettavan palkinnon kunnianosoituksena miehelle, joka aloitti toimittajauransa Suosikin freelancerina vuonna 1963 ja toimi lehden päätoimittajana vuosina 1965-2002.


---

Lehdistötiedote:

Yhteneet Kuvalehdet Oy ja Suosikki-lehti ovat perustaneet Jyrki Hämäläisen nimeä kantavan ja vuosittain jaettavan palkinnon kunnianosoituksena miehelle, joka aloitti toimittajauransa Suosikin freelancerina vuonna 1963 ja toimi lehden päätoimittajana vuosina 1965-2002. Hän loi Suosikista Suomen ja Pohjoismaiden suurimman nuortenlehden. Jyrki ” Jyräys ” Hämäläinen julkaisi myös kahdeksan kirjaa ja teki mittaamattoman arvokasta työtä suomalaisen viihteen puolesta monen vuosikymmenen ajan. Jyrki oli laajojen piirien kunnioittama yhteistyökumppani ja lukemattomien ystävien rakastama ja arvostama mies.

Jyrkiä lähellä olivat musiikin lisäksi kirjallisuus, teatteri ja elokuvat. Niinpä Jyrki Hämäläinen Award palkitsee saajansa vaikuttavasta populäärikulttuurin edistämisestä, elämäntyöstä tai muista ansioista viihteen saralla kulloinkin harkituin perustein. Palkinnosta päättää vuosittain Suosikin päätoimittaja ja Solo ry.

Palkinnon suuruus on 5000 euroa.

---

Käy myös katsomassa D'Voices muistokirjoitukset :

Katjan muistokirjoitus

Varpun muistokirjoitus

Miinan muistokirjoitus