|
|
17.03.2007
Jyrki Hämäläiseltä uutuuskirja: Danny - Tähti ja Tähtien tekijä
Eittämättä Suomen kevyen musiikin historian näkyvin ja maineikkain manageri- ja ohjelmatoimisto D-Tuotanto raottaa takaovia keväällä ilmestyvässä julkaisussa. D-Tuotannon kautta pinnalle ponnahtaneiden supertähtien määrä lienee ainakin Suomen- ellei koko pohjoismaiden ennätys. Julkaisu, joka lähtee 60 -luvun puolesta välistä ja päättyy Dannyn musiikkineuvosaikaan, tuo yleiseen tietoon sen mittavan ja usein näkymättömän työn, joka artistien pinnalle noston sekä onnistuneen yleisöesiintymisen eteen joudutaan tekemään.
Teos antaa myös perspektiiviä viihteestä toimialana yli 40 vuoden takaa. Vastauksia siihen, mikä on muuttunut siinä työskentelevien ihmisten kannalta ja mikä on pysynyt ennallaan? Esiin nousee myös bisneksen kovuus ja armottomuus. Kirja tuo realistisen kuvan usein hyvin epärealistiseen suhtautumiseen tämän alan vaatimuksiin. Siinä julkaistaan yli 300 kuuluisaa, alan ammattilaisina tunnettua nimeä. Ihmisiä, jotka ovat tuttuja Danny-showsta tai jotka käyttivät aikanaan D-Tuotannon palveluja hyväkseen. Eräs D-Tuotannon vahvuuksista oli tieteen tuominen osaksi viihteen prosessia. Vuonna 1969 Professori Carl Hagforsin tutkimusyhteistyö esiintymisen vaikuttavuudesta yleisöön oli tuohon aikaan melkoista utopiaa. Ihmisestä huolehtiminen ja välittäminen on tänä päivänä otettu monessa yrityksessä uudeksi kilpailukeinoksi. D-Tuotannossa se oli kantava osa liiketoimintasuunnitelmaa.
Kenelle julkaisu on tarkoitettu?
Dannyn suurin yleisö on suuret ikäluokat plus miinus 20 vuotta, eli lähes 3 miljoonaa suomalaista. He edustivat aikaa, jossa auktoriteetit ja artistit jäivät etäisiksi ja jopa mystisiksi. Suurimmat paljastukset tuolloin olivat kurkistuksia tähtien vaatekomeroon lehtien välityksillä. On syytä uskoa, että monet heistä viihtyvät tämän teoksen äärellä liittämässä kirjan "sisäpiiritietoa" omiin kokemuksiinsa. Kirja on myös äärimmäisen hyvä käsikirja jokaiselle vihdetyöläiselle ja sinne pyrkivälle opiksi tai vertailukohdaksi omiin kokemuksiin.
Substanssi
Kirjan kirjoittaja on itseoikeutetusti Jyrki Hämäläinen. Lähdeaineistona on käytetty tarkasti varjeltua D-Tuotannon arkistoa sekä mittavaa määrää lehtileike, kuva, juliste yms. materiaalia. Kirjan kustantajana toimii yllätyksellisesti Poptori Oy. Kirja näet julkaistaan Poptorin kehittämänä uutena Hybridimediana. Hybridi on yksissä kansissa kirja, CD, CD ROM, Internet ja DVD. Hybridi on media, jota ei voi piratisoida tai imuroida netistä. CD julkaisuna se yllättää kuulijan kolmiulotteisesti. Dannyn kohdalla se on jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua, audio-multi- ja Internetmediaa. Videona Hybridi tarjoaa elämyksen, jonkalaista Suomessa ei ole nähty tai kuultu. Danny Show Dolby Digital 5.1 Surround DVD taltiointi luo aidoimman mahdollisen läsnäolon tunteen.
Hybridimedia antaa kuluttajalle hyvän syyn panostaa moderniin kotiviihdetekniikkaan, taiteelle lähes rajattomia ulottuvuuksia ja artistille uusia keinoja lähestyä yleisöään. Kuka sopisikaan paremmin kautta aikojen ensimmäisen artisti Hybridimedian keulakuvaksi kuin maamme kuuluisin edelläkävijä Danny?
Proudly presenting
Poptori Oy
Erkki Puumalainen
|
|