nimesi

kysymys

email-osoitteesi


ja klikkaa vielä...



10.09.2006
Varkauden Danny-musikaali sai loistavan vastaanoton.

Varkauden Teatterin Danny-supermusikaali sai yleisöltään kerrassaan loistavan vastaanoton. Esityksen loputtua yleisö osoitti suosiotaan seisten ja taputtaen usean minuutin ajan. Heikki Paavilaisen kirjoittama ja Kurt-Henrik Putkosen taitavasti ohjaama lämminhenkinen ja inhimillinen musikaali tempaisi yleisön mukaansa tutun musiikin myötä syntyneeseen nostalgiahurmokseen.


Varkauden Teatterin " Loistava teatterisyksy " avattiin kunnioitusta herättävällä osaamisella ja paneutumisella. Kaikki oli pieteetillä tehtyä. Jokainen työryhmän jäsen antoi arvokkaan, hyvin harjoitellun panoksensa esitykseen, joka todella ylsi yleisöönsä, vuoroin itkettäen, vuoroin naurattaen.

Petri, Anita, Marianne, Santtu ja kumppanit, tarjosivat yhteensä yli 40 eri roolisuoritusta. Yleisö sai kokea henkevästi hauskan, elämän syvällisiäkin kysymyksiä käsittelevän musikaalin, Ilkka Lipsasen elämästä ja musiikista. Musiikki on yhteys- teema ei jättänyt ketään kylmäksi. Savolaista lupsakkuuttakin oli tarjolla runsaasti. Samoin tunnettuja hittejä. Rauman Kaupunginteatterin musikaali sai vertaisensa sisaren. Onneksi olkoon Varkaus. Työn korkea laatu enteilee paljon loppuunmyytyjä näytöksiä.

Ensi-illan tunnelmat saivat kokea myös kutsuttuina vieraina Team Dannyn jäsenet. Kuvassa vasemmalta lukien:
Matti, Danny,Varpu, Mika, Katja, Jussi, Leila, Antti, Pasi, Miina, Tuomas, Pontus. Kuvan ottajaksi tällä kertaa "joutui " Nisa