nimesi

kysymys

email-osoitteesi


ja klikkaa vielä...



29.01.2004
Wow mikä viikonloppu !

Dannyn ja D'Voicesien uskomattoman kiireinen viikonloppu on ohitse. Danny joukkoineen rantautui sunnuntaina klo 14.30 Silja Symphonyltä väsyneenä mutta tyytyväisenä.
Dannyn pitkäaikainen ystävä Matti Järveläinen seurasi mukana koko kiireisen Euroviisu - Silja Symphony viikonlopun. Lue Matin raportti:




--------
Oli hieno tilaisuus jälleen kerran lähteä Danny teamin kelkkaan. Odotettavissa oli kiireinen viikonloppu mutta en kuvitellut sen olevan pelkkää matalalentoa.
Monien vuosien aikana olen oppinut tuntemaan Dannyn huolellisen suunnittelun mutta aina vaan täytyy ihmetellä miten tämä joukkue paneutuu kerta kerran jälkeen työhönsä koko osaamisellaan.

Perjantai:

Viikonloppu alkoi osaltani perjantaina iltapäivästä jolloin astuin laivaan. Iso-D oli jo D’Voices’n kanssa tullut laivaan ja valmistellut illan showta. Kapellimestari Pete Kinnunen harjoitutti suurta show-teamia estradilla kello yhdestä lähtien. Tekniikan pojat Toni, Miku, Linkki ja Tero olivat jo aloittaneet laitteiston kokoamisen klo. 10 kun laiva tuli laituriin.
Danny seurasi harjoitusten kulkua ja samalla kävi läpi oman osuutensa illan showssa - hän joutui tulemaan illalla klo 23.00 lavalle suoraan Tallinnan terminaalista. Sitä ennen oli käytävä Tampereella Euroviisuharjoituksissa.
Meno Tampereelle onnistui vielä tässä vaiheessa autolla.
Automatkalla käytiin viimeiset keskustelut tyttöjen asioista. Pohdittiin alueraatien osuutta : -alueraadit arvostelisivat esityksen kenraaliharjoituksesta tehdyn nauhan perusteella. Tytöt päättivät kokeilla ”tiikeriasuja” perjantain harjoituksissa. ”Hapsuhameet” olivat saaneet paljon kiitosta joten valinta tulisi olemaan vaikea. Lauantaina tehtäisiin lopullinen arviointi ja asujen valinta.

Harjoitukset sujuivat hyvin ja Rovaniemeltä matkustaneet ”säveltäjä Jukka" ja ”uusi lahjakas laulaja Kimmo " hioivat stemmoja tyttöjen kanssa. Kaikki oli kohdallaan ja joukkueen henki korkealla. TV-uutiset tekivät juttua säveltäjä Jukasta ja kuvasivat harjoituksia.
Paluu Helsinkiin autolla ja nyt alkoikin jo olla kiire. Helikopteri nousi Helsingistä kohti Tallinnaa jonne Silja Symphonyn oli määrä tulla noutamaan Danny ryhmineen klo 22.30. Show alkaisi klo 23.00 joten Iso-D ja tytöt saivat pitää kiirettä ehtiäkseen lavalle. Katsomossa oli yli 2000 henkeä odottamassa.
Laiva tuli ajallaan mutta laskusiltaa ei saatu paikalleen.Silja Symphony ei normaalisti telakoidu Tallinnaan. 20 minuuttia arvokasta aikaa kului säätämiseen ja Tallinnan terminaalin tuubissa oli tosi kylmä. Kylmän kohmettama showryhmä pääsi pukuhuoneeseen noin 22.55. Siitä suoraan puolentoista tunnin Show ja yleisö oli otettu. Vuorokausi vaihtui Amarillon tahtiin.

Lauantai :

Show:n jälkeen ryhmä kokoontui jäähdyttelyn jälkeen istumaan ja tasaamaan esityksen aiheuttamaa adrenaliinipiikkiä. Vielä käytiin läpi lauantain suunnitelmaa ja kello näytti noin aamukolmea kun Miina, Varpu ja Katja vetäytyivät hytteihinsä. Danny jutusteli vielä hetken laivan risteilyisännän kanssa illan show:n palautteesta. Risteilyisäntä kommentoi, että hän ei muista edellistä kertaa jolloin Atlantis Palace olisi ollut niin täynnä ihmisiä.

Porukka heräili hiukan ennen kymmentä ja suuntasi kohti laivan messiä lounaalle. Vielä pikainen tarkistus, että kaikki tarvittava on pakattu mukaan. Laivan tulleessa satamaan klo.14.00, ryhmä lähti autolla suoraan autokannelta kohti helikopterikenttää. Vartin yli kaksi kopteri suuntasi jo kohti Tamperetta, kenraaliharjoitukset alkoivat klo 15.00. Nauhoitus oli tärkeä koska raadit arvostelivat kappaleet tämän perusteella. Danny oli hyvällä tuulella ja tytöt meikkasivat osin laivalla, osin helikopterissa. Rajauskynän käyttö helikopterissa vaatii jo erityistä taitoa!
Kopteri laskeutui Ratinan stadionille jossa oli vastassa Ylen kuljetus. Varpu, Miina ja Katja kiirehtivät vielä viimeistelymeikkiin saavuttuaan Tampere-talolle.
Danny keskittyi muutaman minuutin esitykseen pukuhuoneessa. Ja sitten lavalle.
Homma toimi niin kuin oli suunniteltu ja kaikki ovat tyytyväisiä. Jännitys paistoi jo Karppisen Jukankin kasvoilta.
Tähän väliin pikainen ruokailu kahvilassa suoraa lähetystä odotellessa. Danny jutteli muiden artistien kanssa pukuhuoneiden käytävillä: - ei kai liene artistia joka ei tuntisi Dannyä.

Suora lähetys alkoi ja artisti toisensa perään kävi lavalla. Iso-D oli totaalisen fokusoitunut esitykseen ja tämä lienee ainoa hetki jolloin D ei ollut halukas juttelemaan ohikulkijoiden kanssa. Lyhyt vinkkaus Mertarannalle riitti kertomaan, että jutellaan vähän myöhemmin.
Danny, D’Voices, Jukka ja Kimmo esittivät kappaleensa niissä oloissa niin hyvin kuin se on mahdollista. Nyt asia oli alueraatien käsissä.
Raatien tulosten tultua Dannyn ilmeestä näkyi hetken pienoinen pettymys siitä, että kappale ei päässyt yleisön arvioitavaksi. Hommaa oli tehty antaumuksella ja tinkimättömällä ammattitaidolla. Danny lohdutti tyttöjä muistuttamalla, että sävellyksethän tässä kilpailivat. Tätä sävellystä tulkitsemaa heidät oli kutsuttu ja he olivat tehneet parhan mahdollisen työn.Samoin tuottajatiimi oli tehnyt valtavan työn kappeleen eteen. Sävelmä ei osoittautunutkaan raatien mielestä niin tarttuvaksi kuin ryhmä oli toivonut.
Nyt nousi mieleen jo seuraava tehtävä ja keskittyminen SOK 100-vuotis juhla-show:n. Laivalla odotti 2500 SOK:laista hyvää ja iloista esitystä.

Taksi lähti Tampere-talolta noin 21.20 kohti Pirkkalan lentokenttää ja yksityiskone nousi ilmaan noin 22.05 ja suuntasi kohti Tallinnaa. Koneen pehmeällä sohvalla D’Voices ja Danny olivat jo rentoutuneet ja iltapala oli paikallaan. Poikkeuksellisesti otettiin ”näkäräiset” kahvin kanssa Dannyn kiittäessä Miinaa, Varpua ja Katjaa raskaiden ja työntäyteisten viikkojen läpiviemisestä.

Kone laskeutui ajallaan ja taas matka jatkui kohti terminaalia johon Symphony oli jo tulossa. Tällä kertaa jo laskusiltakin saatiin ripeästi paikalle ja Danny ja tytöt saivat ruhtinaalliset 15 minuuttia aikaa valmistautua lähes kahden tunnin pituiseen show:n toteuttamiseen.
Show oli jälleen menestys ja näin työnteko jatkuu…. ”

Sunnuntai:

Sunnuntaina tekniikka purki autolastillisen tavaraa ja Danny joukkoineen poistui laivasta klo 14:30. Maanantai-aamuna kello kahdeksan oli vuorossa lähtö Tampereelle TV2 ” Se on siinä” –ohjelman nauhoituksiin.
Keskiviikkona Katja tekisi elämänsä ensimmäisen Bumtsi Bum-ohjelmansa.
Danny tekisi oman osuutensa torstaina.
Perjantaina 23 henkinen Team Danny suuntaisi taas laivalle tekemään vielä kaksi SOK 100-vuotisristeilyä.
” Oppia ikä kaikki ” virnisti Danny kun erosimme.

----------