|
|
02.12.2003
Danny & D'Voices Euroviisukarsintaan!!
Suomalainen pop on menestynyt maailmalla viime vuosina. Him, Bomfunk Mcs, Darude, Nightwish, Apocalyptica jne... Sitä enemmän on herättänyt ihmetystä, että euroviisuista on tullut suomalaisille neuroviisu. Menestys on ollut heikompi kuin muilla pohjoismailla. Ei voiton voittoa, eikä edes kärkikolmikkoon ole ollut asiaa, jumboksi useamminkin. Pettymyksen suuruutta on lisännyt se, että Viro ja Latvia yltivät voittoon tuoreina viisumaina.
Suomalaisessa euroviisuvalinnassa ei ole löydetty viisasten kiveä. Onko yritetty ja hienosteltu liikaa. Eikö ole ollut rohkeutta tehdä tarpeeksi iskevää ja kansainvälistä sävelmää. Usein kappaleet ovat selkeästi suunnattu enemmän kotimaan markkinoille kuin kansainvälisille arenoille. Oli miten oli YLE:n organisaatiolta osoittaa ennakkoluulottomuutta ottaa mukaan Suomen karsintaan Danny ja DVoices.
Puheet Dannyn iästä voidaan heti kariuttaa, koska viisuissa ei ole ikärasisimia. Tästä oivana näyttönä Tanskan karismaattisten partaukkojen voitto laululla "Flying On The Wings Of Love". Euroviisut on sävelmien kilpailu, mutta lavakarismalla ja itse esityksellä on lopputulokseen suuri merkitys.
Danny on ollut pinnalla peräti viidellä eri vuosikymmenellä ja "Danny-show" on käsite. Lavaesiintymisessä on todistetusti potkua yli ikärajojen. Myös kansainvälisiltä areenoilta löytyy pitkäaikaista kokemusta ja näyttöä. Sijoittuminen finaaliin, kymmenen parhaan joukkoon pop-laulun MM-kisoissa Riossa vasta 25-vuotiaana oli hyvä saavutus. Mainittakoon tasosta, että esim.U.S.A:ta edusti Paul Anka. Esiintyminen Euroopan huippujen kanssa Miden Trophy televisioidussa gaalassa mm. Tom Jonesin kanssa. Lontoon Speakeasy-klubilla. Oma tv-spesiaali Diggartime-Ruotsissa. Tv-showt ja konsertit Japanissa ja Kiinassa jne... onnistuivat kaikki hyvin.
Dannyn taustalauluryhmä D'Voices koostuu kolmesta nuoresta täysin valmiista soololaulajasta, Katja Lukin, Miina Peltomaa ja Varpu Virta, jotka kolmen hengen ryhmänä muodostavat myös oman itsenäisen trionsa. Kokemus, karisma ja nuoruuden energia sekä lahjakkuus yhdistyvät Dannyn ja D'Voicesien esityksessä. Kilpailukappale on tietysti uusi ja tuore "Seven Times Seven", vaikka se tuo mieleen nostalgisia värinöitä Dannyn aikanaan Speden filmiin tekemästä kestohitistä. Nimi on sama. Laulu uusi ja englanniksi.
Dannyn ja D'Voicesien mukanaolo kilpailussa herättää ilman muuta odotuksia ja mielenkiintoa karsintaa kohtaan. Onko seitsemän Dannyn onnennumero?
Viisuilijat 2004, eli Dannyn ja D'Voicesien kanssa mittelöivät:
"Till the end of time" - Arja Koriseva
"Dance my heart away" - JUST
"Mouse in the misery" - Komissio
"I can't stop loving you" - Kirsi Ranto
"You don't need to go" - Iina & Gary
"Rain on water" - Johanna Försti
"Can't stop loving you" - Patrick Linman
"Eleventh hour" - Susann Sonntag
"One year of love" - Jan Mikael
"I don't need to say" - Geir Rönning
"Should I run, should I hide" - Sonja Biskop
"Seven times seven" - Danny & D'Voices
"Reason" - Mira
"A little crazy" - Anna Stenlund
"Higher ground" - Sheidi
"What if" - Karoliina Kallio
"Like believers do" - Jonna K.
"My everlasting" - Mirella
"Takes 2 to tango" - Jari Sillanpää
"Toarie" - Riikka
Lisätietoja Ylen Euroviisusivuilta www.yle.fi/euroviisut
|
|