nimesi

kysymys

email-osoitteesi


ja klikkaa vielä...



01.12.2002
Dannysta suuri päällikkö

Historian havinaa Turkuhallin lavalla

Salintäyteisen yleisön edessä Turkuhallissa kohtasivat kolme suomalaisen musiikin eri aikakausien suurnimeä: Neumann (Dingo), Darude ja Danny. Neumann esitti konsertissa laulunsa Autiotalo ja Darude toi oman tervehdyksensä tuoreelle musiikkineuvokselle.

Neuman oli myös merkittävässä osassa siinä yllätyksessä, joka oli järjestetty Dannylle. Toisen osan alkupuolella lavalle marssi saattue kantaen mukanaan upeaa Sioux -intiaanien päällikön päähinettä, joka juhlallisesti asetettiin taiteilijan päähän ja hänet nimitettiin "suureksi päälliköksi". Onnittelupuheen piti Neumann, joka oli myös hankkinut päähineen yrityksensä Western Rock Storen kautta.



Muut päähineen luovuttajat olivat: Seppo Kahilainen (Dex Viihde Oy), Hilkka Ahde (Hilma Oy) sekä Ritva A. Kumpulainen (Sydänsilta Oy). Lahjaan osallistuivat myös:Edel records finland Oy ja Raumanmeren juhannus (RPR-Production Oy)

Turun konsertissa Dannyn tiimin lisäksi esiintyivät Muska, I'dees ja Mandi sekä High D Circus ja StepUp Danders. Muska oli mukana myös Jyväskylän jäähallissa, jossa esiintyi myös CatCat-duo. Kuopion konsertissa Dannyä tuli tervehtimään Petri Petterson.

Juhlakiertue on ollut historiallinen myös siinä mielessä, että lähes kaikki konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä jo ennakkoon ja loputkin ovat täyttyneet konserttipäivänä.