lehdistötiedote 05.09.2013

Dannyn Viihdemaratonin Loppusuoralla muistellaan menneitä!

Vuosikymmenten viihdyttäjä jättämässä kiertue-elämän.

On vaikea kuvitella, että Suomesta löytyisi pätevämpää opasta suomalaisen musiikin historian, vuosikymmenten aikana tapahtuneen yhteiskunnallisen muutoksen ja tietysti mieltä kutkuttavan nostalgian lähteille kuin 24. syyskuuta 2013 kunnioitettavat 71 vuotta täyttävä, musiikkineuvos Ilkka Lipsanen alias Danny.


Pitkän uran alku

Dannyn ura alkoi vuonna 1963, kun hän tapasi pienessä treenikämpässä Svenska Lyceumin kellarissa, Liisankadulla, Helsingissä ensimmäistä kertaa elämässään The Islanders-yhtyeen jäsenet. Kavereilla synkkasi, ja yhteistyö alkoi kokoonpanossa nimeltä Danny & The Islanders!

Samana vuonna 1963 Ruotsissa siirryttiin oikeanpuoleiseen liikenteeseen, Yhdysvaltain varapresidentti Lyndon B. Johnson vieraili Suomessa, The Beatles-yhtyeen "All My Loving" valloitti maailman ja Rauno Lehtisen "Letkis" Suomen...

Ja alkuvuonna 1964 Danny & The Islanders teki Scandia Musiikille tuottajaguru Jaakko Salon johdolla ensimmäisen singlelevyn, jolla soi "East Virginia", jonka Danny oli kuullut radiosta Joan Baezin esittämänä. Ja jo maaliskuussa -64 "East Virginia", Dannyn englanninkielinen esikoinen, voitti Jaakko Jahnukaisen juontaman Levyraati-tv-ohjelman ja äänestettiin ykköseksi Paavo Einiön juontamassa Kahdeksan kärjessä -radio-ohjelmassa.

Polku "Skattan kundista monipuolisuudessaan alansa ylittämättömäksi taiteilijaksi ja vaikuttajaksi" toimittaja Saska Saarikosken luonnehdintaa lainaten alkoi muokkaantua.

Hittejä kuudella eri vuosikymmenellä

Dannyn hittiputki on vuodesta 1964 jatkunut katkeamattomana näihin päiviin saakka - "Piilopaikka", ”Vähän ennen kyyneleitä”, ”Rebecca”, ”Salattu suru", "Kesäkatu", "Se eikö todista että muutuin", ”Tuuliviiri", "Piilopaikka", "Maantieltä taloon", "Vähän ennen kyyneleitä", "Kauan", "Hiljainen kitara", "Aaveratsastajat", "Seitsemän kertaa seitsemän", "Tuulensuojaan", ”Kuusamo”, "Ninja", "Tämä taivas, tämä maa", "On lupa toisesta huolta kantaa", "Tummat silmät salamoi", "Nainen", "Taikaa" ja niin edelleen. Viimeisin Dannyn listoille noussut hitti oli yhdessä RosvoSektori-nimisen nuoren rap-/hiphop-yhtyeen kanssa tehty "Lady" vuonna 2012.

Vuonna 1977 Danny löysi duettoparikseen Miss Suomen, tuolloin vasta 18-vuotiaan kuvankauniin Armi Aavikon. Armi & Danny -parivaljakon tunnetumpiin hitteihin kuuluivat mm. ”Tahdon olla sulle hellä" ja ”Kaiken sulle antaisin”. Yhteistyö Armin kanssa jatkui lähes 20 vuotta. Armi Aavikko kuoli vain 43-vuotiaana tammikuussa 2002.

Danny on julkaissut uransa aikana yhteensä parisenkymmentä studioalbumia, satakunta singleä ja 15 kokoelmalevyä. Suosituin hänen kappaleistaan on ollut ”Tuulensuojaan”, joka on ollut listojen kärkisijoilla yhteensä 126 viikkoa. Yhteensä Dannylla on ollut listahittejä 95 kappaletta, joista peräti yksitoista on kivunnut listaykköseksi.

Dannyn levyjen yhteenlasketun myyntimäärän arvioidaan olevan noin 600 000 kappaletta.

Dannyn listahittien määrää tuskin kukaan artisti pystyy enää ylittämään, artistien hittipitoinen elinkaari ei nimittäin enää nykypäivänä kestä useita vuosikymmeniä. Äänitteiden yhteenlaskettu myyntimäärä on hämmästyttävän suuri, kun ottaa huomioon, että Dannyn uran ensimmäiset 10 vuotta Suomessa oli vielä suhteellisen vähän levysoittimia. 1970- ja 1980-luvuilla lp-levyjä ja C-kasetteja myytiin rinnakkain, mutta 1980-luvun lopulla siirryttiinkin sitten jo CD-levyjen aikaan. Viimeisten kymmenen vuoden aikana äänitteiden myyntimäärät ovat laskeneet, mikä näkyy esimerkiksi nk. kultalevyrajan radikaalina laskuna: Vuonna 1975 kultalevyraja saavutettiin 25 000 kappaleella, ja vuodesta 2008 alkaen raja on ollut vain 10 000 kappaletta.

Arvonimet, palkinnot ja luottamustehtävät

Vuonna 1995 Dannylle myönnettiin alan ammattilaisten toimesta Vuosikymmenten Viihdyttäjä -palkinto. Palkintoja on myönnetty vain kaksi. Toisen palkinnoista on saanut Vesa-Matti Loiri.

Vuonna 2011 Tapsan Tahtien yhteydessä järjestetyssä Iskelmä Finlandia -gaalassa Danny oli yleisöäänestyksen voittaja.

Vuonna 2002 tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi Dannylle musiikkineuvoksen arvonimen.

Ilkka Lipsanen on toiminut vuodesta 1989 esiintyviä taiteilijoita edustavan Solo ry:n puheenjohtajana, ja vuodesta 1991 lähtien Gramexin hallituksen jäsenenä. Hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarimerkki vuonna 1996.

Dannyn syyskuussa 1966 perustama D-Tuotanto Ky on Suomen vanhin ohjelmatoimisto, jonka edustukseen ovat jossain vaiheessa uraansa kuuluneet käytännöllisesti katsoen kaikki Suomen ykkösartistit Ansa Ikosesta Tauno Paloon, Olavi Virrasta Tapio Rautavaaraan ja Kivikasvoista Lasse Mårtensoniin.

Show-kiertueitten pioneeri

Ensimmäinen Danny Show toteutettiin jo vuonna 1966, jolloin pelkkä ajatuskin peruskeikkailun korvaamisesta itse suunnitelluilla, käsikirjoitetuilla ja tuotetuilla kalliilla show-kokonaisuuksilla suuren maailman tyyliin oli täysin absurdi. Vuodesta toiseen Danny Show oli kuitenkin kesäkauden ehdoton kohokohta niin isoilla tanssilavoilla kuin erilaisilla kesäfestivaaleillakin eri puolilla Suomea - "Timantinkova Danny", "Mustaa ja valkoista", "Syndikaatti tekee suurratsian", "Rock Side Danny", "Superdanny" ja niin edelleen. Juhannuskin oli pelastettu, kun Danny joukkoineen rynnisti paikkakunnalle!

Ja Danny Show'n mukana kulkivat mittava ääni- ja valotekniikka, puvusto, show-tanssijat ja aikansa parhaista muusikoista koottu iso rock-orkesteri ja Dannyn siipien suojissa muutkin tähdet kuten Anki Lindqvist, Eero Raittinen, Katri Helena, Pepe Willberg ja Irina Milan sekä Dannyn erityisohjauksessa Danny Show'n kautta pinnalle nousseet Kirka, Arto Sotavalta, Taiska, Päivi Paunu, Ami Aspelund, Kisu Jernström, Petri ja Pettersson Brass, Muska, Kari Tapio, Virve Rosti, Topi Sorsakoski ja luonnollisesti Armi Aavikko. Vielä 2000-luvullakin Dannyn kiertuesuojateista suosion saavuttivat mm. Tangokuningattaret Mira Sunnari ja Johanna Pakonen ja Tangoprinsessa Susanna Heikki sekä Katja Lukin, Varpu Virta ja Petrus.

60-luvun Danny Show -produktioiden juontajana ja käsikirjoittajakumppanina toimi Jyrki Hämäläinen, jonka kanssa Danny kolusi pitkin poikin ulkomaita, mm. Ruotsissa, Ranskassa, Englannissa, Saksassa, Japanissa, Brasiliassa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa ideoita hakien.

Tänä syksynä tien päällä oleva kiertue, 26 paikkakuntaa eri puolilla Suomea käsittävä "Viihdemaratonin loppusuora", ei varmaankaan ole viimeinen kerta, kun Danny esiintyy livenä, mutta Dannyn pitkien show-kiertueitten aika on hänen mielestään nyt päättymässä. Suomalaisen show-kiertuehistorian ennakkoluuloton uranuurtaja jättää yleisölleen vain sydämelliset muistot tekemistään lukuisista keikoista ja show-kiertueista, joiden yhteenlaskettu katsojamäärä ylittää viiden miljoonan rajan.

Tahti hidastuu

- On tullut aika hidastaa tahtia, mutta haluan vielä kerran tällä syyskiertueella kiittää suurenmoista yleisöäni, jonka kannatus on antanut minulle iloa ja virtaa kaikki nämä vuosikymmenet. Yleisöäni, jota ilman en olisi tullut toimeen. Kokonaan en esiintymisiä kenties vieläkään jätä, sillä saattaahan olla, että jotain mielenkiintoista vielä tarjotaan, Danny hymähtää.

- Joku toimittaja kysyi hiljattain minulta, miten Sinä Danny vielä jaksat levyjä tehdä ja keikoilla kiertää? - Vastasin runoilija T.S Eliotin sanoin: 'Ikävuodet viidestäkymmenestä seitsemäänkymmeneen ovat tukalimmat. Aina pyydetään tekemään jotakin, eikä vielä ole tarpeeksi vanhuudenheikko kieltäytyäkseen.'

Toimittaja Saska Saarikoskelle antamassaan haastattelussa vuonna 2000, siis 13 vuotta sitten, Danny sanoi: "Työni on niin kiehtovaa ja mielenkiintoista, että siitä on hyvin vaikea luopua. Uskon kuitenkin siihen, ettei ole viisasta täyttää ihan kaikkia elinvuosiaan työnteolla, vaan jotain kannattaa rauhoittaa itselleenkin."

Finaalikiertueen sisällöstä

Dannyn "Viihdemaratonin loppusuora" -kiertue tarjoaa jälleen täysipainoisen ja monipuolisen musiikki- ja viihde-elämyksen, todellisen Danny Show'n, jossa punaista lankaa kannattelevat ne kymmenet rakkaat Danny-hitit, jotka me kaikki tunnemme ja muistamme, ja jossa kuullaan niin perinteisiä rock-revityksiä kuin koskettavia, tunteisiin vetoavia balladejakin, ja josta ei puutu huumoria, ei itseironiaa, ei herkkyyttä eikä rakkautta.

- Tässä show'ssa startataan nuoruusvuosista Helsingin Katajanokalla eli Skattalla, tutustutaan kansainvälisiin esikuviini ja matkataan vuosikymmenestä toiseen lukuisten hittieni voimalla aina tähän päivään asti. Tahtia hidastetaan vain siinä vaiheessa, kun sukuni ja erityisesti isoisäni Algot Niskan merkitystä pohditaan ja kun mieleen tulevat monet vanhat ystävät ja kollegat, osa jo taivaalliseen tanssiorkesteriin siirtyneitä. Kaiken kaikkiaan muistellaan siis menneitä, tietyllä haikeudella, mutta tietysti vain hyvällä...

Kiertueella Danny puhuu ja laulaa, mutta niin tekevät myös Dannyn monivuotiset yhteistyökumppanit, lahjakkaat D'Voices-laulajattaret Katja Lukin ja Varpu Virtakin. Kiertueorkesteri on Finnhits-kiertueiltakin tuttu, Jussi Mäkelän johtama energinen Popkorn.

Vantaalla 5.9.2013,
Lasse Norres


...


• media / pressiasiat ja haastattelupyynnöt hoitaa :
• D-TUOTANTO KY, puh 09 484 088, fax 09 484 089, email info@danny.fi