lehdistötiedote 01.08.2011

Kauppaneuvos August Lipsasen viimeinen matka

Satakunnan kansa, 19.8.1948

Eilen kätkettiin Porissa kauppaneuvos August Lipsasen maallinen tomu haudan lepoon.

Ruumiinsiunaus toimitettiin Porin kirkossa klo 14. Kirkon kuori, jonne vainajan arkku oli asetettu, oli kauniisti kukkasin ja kynttilöin koristettu. Vainajan omaisten. Tuttavien ja muiden häntä viimeiselle matkalleen saattamaan tulleiden asetuttua paikoilleen, soitti kanttori P. Summa uruilla Bachin ”E-molli preludin”. Porin Mies-laulu lauloi Kleinin ”Mun paimen herra on” ja sellotaiteilija L. Lautsia esitti Händelin ”Largon”. Tirehtööri M. Tammisen laulettua Maasalon ”Hautalaulun” lauloi Porin Mies- Laulu virrestä 260 ensimmäisen säkeistön.

Ruumiinsiunauksen suoritti kirkkoherra M. A. Mustonen. I Kor. kirj.15.luvun 53.-54. jakeita lähtökohtanaan käyttäen hän lausui mm. –Taistelemme hetken ja tavoittelemme maailmaa. Kun muutama sukupolvi on kulunut, kaatuvat hautamerkkimme ja nimemme ovat hävinneet ihmisten mielestä. Elämä on Korkeimman, on Jumalan lahja. Meidän tulee taistella oikein elämämme taistelu, oikein täyttää paikkamme. Jokainen tehtävä on hoidettava uskollisesti ja hyvin, niin että siitä voi vastata Jumalan edessä. Tämän jälkeen puhuja toi kuulijain mieleen vainajan mittavan elämäntyön; kuinka hän yksin oli nuoruudestaan lähtien ponnistellut ja vähitellen kohonnut siihen huomattavaan asemaan, joka hänellä kuollessaan oli. Lausuttuaan muutamia lohdutuksen ja rohkaisun sanoja poismenneen omaisille, hän jatkoi: – Jeesus sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka minuun uskoo, ei koskaan kuole, vaan elää iankaikkisesti.” Onnellinen on se mies, autuas se ihminen, jonka turva on Jumalassa. Jumalan armo on enemmän kuin ajallisen elämän vaiva ja tuska. Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruohon; hän kukoistaa kuin kukkanen erämaassa. Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole, mutta Jumalan armo pysyy iankaikkisesti. Ajallisen elämän arvot ovat tomua ja tuhkaa. Iankaikkisen elämän arvot ovat Jumalan luona, Jumalan käsissä. Tämän jälkeen kirkkoherra Mustonen siunasi vainajan viimeiseen lepoon.

Porin Mies-Laulun laulettua toisen säkeistön virrestä 260 ja sitä seuranneen liturgian päätyttyä laulettiin yhteisesti virsi 615 ( ”Taivaassa, ratki taivaassa”). Omaisten laskettua seppeleensä vainajan arkulle, lauloi laulajatar Magda Aufrichtig Merikannon ” Oi, muistatko vielä sen virren” sekä ensimmäisen säkeistön virrestä 332 (”Sun haltuun, rakas Isäni”).

Poismenneen Aug. Lipsasen arkulle laskettiin runsaasti eri yhdistysten, liikelaitosten ja yksityisten seppeleitä. Ensiksi toi seppeleensä Aug. Lipsanen Oy:n henkilökunta, mitä seurasi Suomen Tukkukauppiaitten liiton seppele. Jo mainittujen lisäksi laskivat seuraavat yhdistykset ja liikelaitokset kukkalaitteensa vainajan arkun ääreen: Porin Kauppiaitten yhdistys, Rosenlew-yhtymä, Tukkukauppojen Oy:n hallintoneuvosto ja johtokunta, Porin kaupungin kunnallishallinto, Outokumpu Oy:n Harjavallan ja Porin tehdaslaitokset, Yksityisyrittäjäin Satakunnan Aluejärjestö, Hacklin-yhtymä, Friitalan Nahka, P.C. Rettig & Co ja Ph.U. Strenberg & Co, Oy. Suomen Trikootehdas Ab., Porin kauppaoppilaitos, Huhtamäki-yhtymä, Carl Fazer, Pohjoismaiden Yhdyspankin Porin konttori, Kymi Oy;n Högforsin tehdas, Yksityisyrittäjäin Keskinäinen Vakuutusyhtiö, Oy. Arabia Ab., Suomen Kumitehdas Oy., Vehnä Oy., Oy. Trustivapaa Bensiini, V. Keto-Seppälä Oy. Seppelten laskun yhteydessä pidettiin lukuisia puheita, joissa korostettiin vainajan suurta osuutta maamme liike-elämässä ja kaupunkimme kunnallisissa asioissa. Vainajan muistoja olivat eri kukkasrahastojen kautta kunnioittaneet lukuisat yhteisöt ja yksityiset.

Seppelten laskun päätyttyä veisattiin yhteisesti virrestä 527 viisi säkeistöä. Kanttori P. Summan soittaessa Beethovenin Surumarssia kannettiin vainaja kirkosta viimeiselle matkalleen.

Hautaussaaton saavuttua haudan äärelle lauloi Porin Mies-Laulu ja ”Vaipuos helmaan synnyinmaasi armaan” –sävelten kaikuessa laskettiin vainajan maallinen maja haudan poveen. Lähimpien omaisten viimeisen kukkastervehdyksen jälkeen lauloi Mies-Laulu ”Rauhaa, rauhaa kaipaan ain”. Kun hautakumpu oli peitetty kukkalaitteilla ja veisattu virsi 332 (”Sun haltuus, rakas Isäni”) siirryttiin Hotelli Otavaan kunnioittamaan vainajan muistoa.


...


• media / pressiasiat ja haastattelupyynnöt hoitaa :
• D-TUOTANTO KY, puh 09 484 088, fax 09 484 089, email info@danny.fi