Arja-Liisa Ingus:
Jyrki, rakas Jype

Pitkäaikainen läheinen ystäväsi Danny pyysi minua kirjoittamaan jotain sinusta. Teenkin sen mielelläni kirjoittaen sinulle ei sinusta, koska minusta tuntuu että saan parhaiten välitettyä oikeanlaisimman kuvan ajatuksistani sinua kohtaan kun kirjoitan suoraan sinulle ja muutkin saavat sen sitten lukea. En ole sinulle koskaan aikaisemmin kirjettä kirjoittanut, siksi haluan tehdä sen nyt oikein sydämeni palosta. Sinä joka aina kannustit kaikkia ihmisiä niin kauniilla tavalla, kannustit tosi voimallisesti ja sydämestäsi myös minua kirjoittamisessa.

Vieläkin muistojani lämmittää kannustuksesi, kun jätin päätoimittajuuden Muoti+kauneus-lehdessä, jota sinä et ymmärtänyt ollenkaan, silti useasti sanoit, etten saa kokonaan jättää kirjoittamista koska mielestäsi omasin lahjakkuutta kirjoittajana. Vaihdettuani kokonaan alaa en ole kirjoittanut yli kymmeneen vuoteen ja siksi nytkin mietin olisiko se esim. Mape jolta tiedustelisin voisiko hän editoida tekstini , joskin tajusin lähes välittömästi ettei kirjettä tarvitse editoida.

Sinua ihailin tekstintekijänä, koska tyylisi kirjoittaa oli niin sujuvaa , kepeää, suorastaan lennokasta. Oli ihailtavaa kuinka pystyit viljelemään omaa ihastuttavaa ja viihdyttävää huumorintajuasi teksteissäsi. Sellainen olit myös ihmisten parissa, ihastuttavan viihdyttävä ja tilannekomiikantajusi oli uskomatonta ja se toimi parhaimmillaan aina kun sinua ei kukaan prässännyt eikä kyseenalaistanut eli kun sait olla rauhassa omimmillasi omana itsenäsi. Muutenkin älyllisen verbaalisen lahjakkuutesi ja intuitiosi ansiosta oli sinulla kyky osua asian ytimeen. Eikä ihailuni ja kyseenalaistamaton tietoisuus menestyksestäsi lopu näihin ylitsepursuaviin kehuihin, koska sinulla mielestäni oli niin valtava määrä menestyjän ominaisuuksia ja lahjoja. Olit synnynnäinen täysiverinen viihdyttäjä.

Sinun nopeutesi suoltaa “elävää” tekstiä oli mielestäni ainutlaatuinen. Lisäksi hämmästelin myös mieletöntä keskittymiskykyäsi ja kurinalaisuuttasi kun piti tehdä paljon tekstiä eli pitkäjännitteisyyttä vaativaa kirjan kirjoittamista. Tiedäthän sinä miksi minä aikoinani hiukan ehkä epäilin kykyäsi kirjoittaa ensimmäisen kirjasi, koska tunnen myös sinun boheemiutesi ja hajamielisyytesi, jotka sitten olivatkin tipotiessään kun paneuduit kirjoittamiseen.

Kenen lanseeraama lienee sanonta “Huumorinkukka on maailman kaunein kukka” se on joka tapauksessa minussa kunnioitusta herättävä ajatus, vaikka huumorinkukkaa ei varsinaisesti silmällä näe se avaa mieltä ja sydäntä ja keventää koko olemusta ja saa ihmisen loistamaan ja luomaan ja tuomaan iloa ympäristöön. Sinä puolestasi mielelläsi viljelit sanontaa “Ihmiset tarvitsevat leipää ja sirkushuveja elääkseen” ja se mielestäni onkin niin totta kuin elämän perusteesi ikinä voi olla. Sinä et jättänyt viljelemääsi toteamusta teorian tasolle vaan olit sisäistänyt sen todella syvällisellä ja kauniilla tavalla. Olen aina ja kaikille sanonut ,että parasta sinussa on (oli) huumorintajusi. Sinä ihan oikeasti halusit tuottaa iloa ympäristöösi ja minusta myös onnistuit siinä loistavasti. Minulla on aivan mieletön määrä kiitollisuudentunnetta ja hyviä muistoja siitä, kuinka todella monet kerrat ilahdutit minua ja toit iloa ja valoa elämääni, kun olin pahoittanut jostain syystä mieleni sinun takia, useimmiten kuitenkin jostain muusta syystä kuin sinusta johtuen. Mehän riitelimme todella harvoin ja silloinkin vähän.

Muistui mieleeni ikimustettava tarina jostain riidastamme meidän alkutaipaleella ja minä olin sitä mieltä, että ehkä olisi parempi että muutan pois luotasi, johon sinä et välittömästi vastannut mitään. Hetken kuluttua sinä tulit luokseni säälittäväksi pikkuressukaksi pukeutuneena, pari pipoa omituisesti päällekkäin puettuna, ylipieni paita päällä, kaulaliina kaulassa ja pieni matkalaukkuni kädessäsi ja ilmoitit, että haluat tulla minun mukanani jos muutan pois. Viestisi tuli mielettömän ihanalla tavalla perille, eli että et pärjää ilman minua ja loppujenlopuksi minä jäinkin ilomielin tueksesi ja luoksesi.

Kun olimme molemmat päätoimittajina Yhtyneissä Kuvalehdissä ja tiesit että minulla oli jostain syystä raskas tai ikävä päivä, saatoit soittaa ja sanoa tosi iloisella äänellä ”Kukkuu!” ja sulkea puhelimen. Se muistutti minua siitä, ettei raskaat hetket ole kovinkaan pysyviä eikä ehkä edes sen arvoisia, että niiden kannattaisi antaa pilata päiväni. Saatoit tulla ihan yllättäen huoneeni lasiseinän taakse ja jos minulla oli vieras huoneessani niin vain vilkutit minulle suloisella tavallasi vain sormiasi heiluttaen ja kun näit minun kiitollisen hymyni liukenit yhtä huomaamattomasti kuin olit tullutkin. Et ikinä arvaa kuinka monta kertaa olen ikävöinyt niitä pienieleisiä mielettömän suuria ilonhetkiä. KIITOS NIISTÄ!

Olen kokenut ihmisen lähes koko maskuliinisen elämänkaaren kanssasi ja se kaikki on opettanut minua todella paljon. Ensin olit rakastajani, sitten aviomieheni, olit tavallaan myös kuin suojeleva isähahmo, ex-mieheni, hyvä ystäväni ja loppuvaiheessa sinusta tuli kuin poikani joka kiukuttelit välillä aivan lapsen tavoin ja vaadit kaiken huomioni. Minä saatoin väsyä sinuun, aivan niin kuin äiti saattaa välillä väsyä jatkuvaa huomiota hakevaan lapseensa. Minullahan oli toinenkin nuorempi poika Lauttasaaressa huollettavana. Viimeiset viikot pyrin viettämään päivät kanssasi ja illat Mithran kanssa. Sinä ymmärsit, kun sanoin, että minun täytyy saada nukkua yöni rauhassa ja saat häiritä yöllä vain jos on tosi hätä ja sellaista ei koskaan onneksemme tullut. Annoin sinulle luvan soittaa aikaisintaan seitsemältä aamulla ja joskus kävikin niin että lähdin sängystä suoraan ilman murustakaan suuhun viemään sinua Jorvin sairaalaan. En olisi suonut sinulle sitä hätää ja mieletöntä kierrettä erilaisia vaivoja joita jouduit läpikäymään viimeisen vajaan vuoden aikana enemmän kuin mikä on inhimillisen kohtuullista. Kuten tiedät minulla oli mieletön huoli koko ajan sinusta , silti uskoin viimeiseen asti että käännös parempaan päin on edessä, vaikka mikään ei varsinaisesti siihen viitannutkaan, se saattoi olla itsepetosta, muuten en ehkä olisi niin hyvin jaksanutkaan sinua hoitaa. Minusta oli ihanaa kun aina jotenkin ilostuit kun tulin päivittäin ja välillä kävin montakin kertaa päivän mittaan luonasi ja tultuani huusin ovelta, että hoitsusi tuli ja se joka kerta huvitti sinua.

Rakastit kunnioittamasi ex-pomosi Urpo Lahtisen sanontaa, parempi puolielämää täysillä kuin täysielämä puliteholla. Sinä sait paljon enemmän kuin puolielämää ja sen elit todella värikkäästi ja täysillä, joten en usko että jäit mitään elämästä kaipaamaan. Minä ja monet muut sinua rakastavat ystävät kyllä jäimme sinua rakkaudella kaipaamaan. Tiedän että sinusta pidetään siellä hyvää huolta, koska olet sen maanpäällisellä hyvyydelläsi ansainnut, joten minulla ei enää ole sinusta huolta.

Tuntuisi hyvältä ajatus että joskus ottaisit yhteyttä ja kertoisit millaista siellä on, tiedäthän että olen tosi utelias elämänsuhteen mutta myös sen suhteen, mitä on fyysisen elämän jälkeen.

Iso hali isolle sielullesi!
Apa