| |
Me
muistamme aina
Sinä torstai aamuna, 3.1.2002, sitä on vaikea uskoa todeksi. Iltapäivälehtien
lööpit ja etusivut sen kertovat suurin kirjaimin ja kuvin. Se pysäyttää. Radio-
ja TV-uutiset toistavat viestiä päivän mittaan. Sana kulkee suusta suuhun, kännykästä
kännykkään.
Armi on poissa.
Me kaikki tiedämme, kuka Armi. Me tiedämme ja tunnemme hänet, vaikka useimmat
meistä eivät ole koskaan edes tavanneet häntä.
Seuraavan päivän Helsingin Sanomissa on muistokirjoitus. Se jotenkin sinetöi tapahtuneen
todeksi. Siinä kerrataan Armin elämää: "...Armi Aavikossa toteutuivat kaikki toiveemme,
hymystä kyyneliin." "Näyttävästi paljetteihin pukeutunut Aavikko oli (Maarit)
Niiniluodon mukaan parhaimmillaan yleisön edessä."
Ne säihkyvät silmät, leiskuvat pitkät vaaleat hiukset ja sorjat sääret me muistamme
aina. Me muistamme suloisen teinimissin, josta kehittyi upea nainen ja monipuolinen
estradiesiintyjä. Me muistamme Armin.
Koko viikon hän on iltapäivälehtien etusivun uutinen. Sanomalehdet kautta maan
huomioivat hänen poismenonsa. Kun iltapäivälehtien etusivuilla päähuomion saavat
muut asiat, viikko- sekä aikakauslehtien kannet ja artikkelit pitävät Armi-uutisen
silmiemme edessä.
Koko tammikuun Armi, hänen elämänsä, hänen perheensä, läheisensä, ystävänsä, työkumppaninsa
ovat lehtien otsikoissa lähes päivittäin.
Armi siunataan haudanlepoon kuukauden viimeisenä viikonloppuna ja sen viikonlopun
ja varsinkin seuraavan maanantain lööpit ja etusivun uutiset liikuttavat meidät
kyyneliin.
Armi on poissa. Lopullisesti.
Me muistamme Armia. Me muistelemme Armia.
Armi elää ikuisesti ajatuksissamme ja muistoissamme.
|
